Georg Simmel

Georg Simmel
Georg Simmel
Georg Simmel
Henkilötiedot
Syntynyt1. maaliskuuta 1858
Berliini, Preussi
Kuollut28. syyskuuta 1918 (60 vuotta)
Strasbourg, Saksa
Kansalaisuus saksalainen Saksa
Koulutus ja ura
Instituutti Berliinin yliopisto, Strasbourgin yliopisto
Oppilaat Erich Rothacker ja Karl Mannheim
Tutkimusalue filosofia, sosiologia
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Georg Simmel (1. maaliskuuta 1858 Berliini, Saksa28. syyskuuta 1918, Strasbourg, Saksa) oli saksalainen sosiologi ja filosofi. Sosiologina hän oli tieteenalan ensimmäistä sukupolvea maassaan, ja filosofina hänet voidaan lukea saksalaisen elämänfilosofian (Lebensphilosophie) edustajiin. Hänen vanhempansa olivat kumpikin taustaltaan juutalaisia, mutta hänen isänsä oli kääntynyt katolilaiseksi ja äitinsä luterilaiseksi.

Simmel kirjoitti sekä sosiologisia ja filosofisia teoksia että esseitä. Lisäksi osa Simmelin teksteistä käsitteli taidetta ja psykologiaa. Simmel muistetaankin nykyään muun muassa suurkaupunkia, rahaa, muotia, tyyliä ja häpeää käsittelevistä tutkimuksistaan. Simmelin tutkimukset loivat pohjaa yhteiskuntajärjestelmien ja sosiaalisten verkkojen tutkimukselle. Simmelin tutkimustyötä pidetään yleensä mikrososiologisena eli yksittäisiä yhteiskunnallisia ilmiötä tutkivana, kun taas makrososiologinen tutkimus keskittyy laajojen yhteiskuntajärjestelmien rakenteiden tutkimukseen. Nykyään Simmel luetaan usein humanististen tieteiden yhteiseksi klassikoksi[1].

  1. Pietikäinen, Anu: Georg Simmel: suurkaupunki ja modernin sosiaalisuuden muodot Sosiaalipsykologian peruskurssi. Tampereen yliopisto.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search