Henrik Ibsen

Henrik Ibsen
Henrik Ibsen (1828–1906)
Henkilötiedot
Syntynyt	20. maaliskuuta 1828 Skien, Norja
Kuollut	23. toukokuuta 1906 (78 vuotta) Kristiania, Norja
Kansalaisuus	norjalainen
Ammatti	näytelmäkirjailija, runoilija, teatterinjohtaja ja -ohjaaja
Puoliso	Suzannah Ibsen
Kirjailija
Salanimi	Brynjulf Bjarme
Äidinkieli	norja [1]
Tuotannon kieli	tanska ja norja [1]
Kirjallinen suuntaus	realistinen draama
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.nb.no/forskning/ibsen
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Henrik Johan Ibsen (norj. [ˈhɛ̀nrɪk ˈɪ̀psn̩]; 20. maaliskuuta 1828 Skien – 23. toukokuuta 1906 Kristiania (nyk. Oslo)) oli norjalainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Ibseniä pidetään usein modernin draaman isänä. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Brand, Peer Gynt, En folkefiende, Kejser og Galilær, Nukkekoti, Hedda Gabler, Kummittelijoita, Villisorsa ja Rosmersholma. Eeppinen runo Terje Vigen on Norjan kirjallisuuden rakastetuimpia runoja. Se kertoo pula-ajasta vuonna 1814, jolloin Tanska-Norja oli sodassa sekä Englannin että Ruotsin kanssa.

Ibseniä on pidetty yhtenä eurooppalaisen perinteen merkittävimmistä draamakirjailijoista.^[2] Rickhard Hornbyn mukaan hän on "syvästi runollinen näytelmäkirjailija, kuin Shakespeare parhaimmillaan".^[3] Ibsen on innoittanut lukuisia taiteilijoita George Bernard Shaw’sta ja Oscar Wildestä James Joyceen. Monet kriitikot nostavatkin hänet Shakespearen ohella yhdeksi merkittävimmistä näytelmäkirjailijoista.^[2]

Useimmat Ibsenin näytelmät sijoittuvat Norjaan, ja hänen aiheensa ovat usein peräisin hänen kotikylästään Skienistä. Tunnetuimmat näytelmänsä Ibsen kirjoitti ollessaan vapaaehtoisessa maanpaossa Saksassa ja Italiassa vuosina 1864–1891.

Ibsenin teokset julkaisi tanskalainen kustantamo Gyldendal. Niiden kieli oli tuon ajan tanskalais-norjalaista kirjakieltä.

Henrik Ibsenin poika oli Norjan pääministeri Sigurd Ibsen.

Suurin osa Ibsenin ajan yhteiskuntaa piti hänen näytelmiään skandaalimaisina, sillä viktoriaaniset perhearvot ja käytöstavat olivat vielä vallalla ja niiden kyseenalaistamista pidettiin moraalittomana ja loukkaavana. Ibsenin näytelmät tutkivat julkisivujen takana olevaa todellisuutta, mitä tuon ajan yhteiskunta ei halunnut nähdä. Esimerkiksi näytelmä Nukkekoti (Et dukkehjem) tarkastelee kriittisesti avioliittoa ja naisen asemaa.

Ibsen loi modernin näytelmän ottamalla käyttöön kriittisen näkökulman ja elinolojen sekä moraalikysymysten vapaan käsittelyn. Viktoriaanisena näytelmien oletettiin olevan moraliteetteja, joissa ylväät päähenkilöt kamppailivat pimeyden voimia vastaan. Näytelmän odotettiin päättyvän "oikeaan" lopputulokseen; toisin sanoen hyvyyden piti aikaansaada onnellisuutta ja moraalittomuuden ainoastaan kärsimystä. Ibsen käänsi tuon näkemyksen päinvastaiseksi haastaen aikansa uskomukset ja rikkomalla yleisön kuvitelmat.

Suomessa Ibsen vaikutti vahvasti 1800-luvun lopulla Minna Canthiin ja muihin realisteihin, jotka pyrkivät nostamaan yhteiskunnan epäkohdat esiin. Ibsenin teoksia on suomennettu 1870-luvulta lähtien ja myös esitetty suomalaisissa teattereissa. 1800-luvulla painottuivat yhteiskunnalliset (Nora, Yhteiskunnan tukeet, Kummittelijoita, Rosmersholma) ja historialliset (Inger, Östråtin rouva, Kuninkaan alut, Helgelannin sankarit) näytelmät, kun taas Ibsenin tuotannon symbolistiset ja fantasiaelementtejä sisältävät teokset (Pikku Eyolf, Merenneito, Rakentaja Solness) nousivat kiinnostuksen kohteiksi suomalaisen uusromantiikan ja symbolismin myötä. Kolmas teosryhmä ovat Ibsenin aatenäytelmät (Brand, Peer Gynt).

1. ↑ ^{a b} Henrik Ibsens skrifter (verkkoversio) . Tieto on haettu Wikidatasta.
2. ↑ ^{a b} Valency, Maurice. The Flower and the Castle. Schocken, 1963.
3. ↑ Richard Hornby, Ibsen Triumphant, The Hudson Review, Vol. 56, No. 4 (Winter, 2004), s. 685–691