Hiukkaskiihdytin

Hiukkaskiihdytin on laite, joka sähkökentän avulla kiihdyttää ja magneettikentän avulla suuntaa sähköisesti varautuneita hiukkasia.

Hiukkaskiihdyttimiä on muun muassa television kuvaputkissa ja lääketieteen röntgenkuvan ottamiseen tarvittavissa röntgenputkissa, mutta suurimmat hiukkaskiihdyttimet ovat jopa kymmenien kilometrien mittaisia hiukkasfysiikan tutkimukseen käytettäviä laitteita.^[1][2]

Yksinkertaisin hiukkaskiihdytin on tyhjiöputki, jonka toisessa päässä on varattujen hiukkasten lähde, esimerkiksi katodi, jos hiukkaset ovat elektroneja. Toisessa päässä putkea on tällöin vastakkaismerkkinen anodi. Putken päiden väliin luodaan siis suuri jännite, joka saa varatut elektronit pyrkimään anodin luo. Tutkimuskäytössä suuret kiihdyttimet voidaan rakentaa ympyrän muotoon, jolloin hiukkaset kiertävät ympyrärataa.

Yleisölle tunnetuin tutkimuskäytössä oleva hiukkaskiihdytin lienee yhteiseurooppalaisen kiihdytinlaboratorio CERNin LHC, joka sijaitsee Sveitsin ja Ranskan rajalla. Suomessa hiukkaskiihdyttimiä tutkitaan Jyväskylän yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Hiukkaskiihdyttimiä käytetään myös Turun PET-keskuksessa^[3][4].

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Tärkeä perusmalli lineaarikiihdytin puuttuu kokonaan

1. ↑ Caryotakis, George: The Klystron: A Microwave Source of Surprising Range and Endurance, s. 1, 8. SLAC–PUB–7731 April 1998 – Rev. Stanford CA 94309: Stanford Linear Accelerator Center, Stanford University, huhtikuu 1998. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 28.3.2013). (englanniksi)
2. ↑ Uusi hiukkaskiihdytin vihitään käyttöön Jyväskylän yliopisto. 15. marraskuuta 2010. Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 28.3.2013.
3. ↑ PET-keskus vihki uuden syklotronin www.vsshp.fi. Arkistoitu 31.1.2022. Viitattu 31.1.2022.
4. ↑ Uusi syklotroni avaa PET-tutkimuksen pullonkaulaa www.utu.fi. Viitattu 31.1.2022.