Huippuvuoret

Huippuvuoret

Maantiede
Muut nimet Svalbard
Merialue Pohjoinen jäämeri
Suurin saari Länsimaa
Muita saaria Koillismaa, Edgeøya, Barentsinsaari, Valkosaari, Prinssi Kaarlen etumaa, Kongsøya, Karhusaari, Svenskøya, Wilhelmøya, Lågøya, Storøya, Hopen, Wahlbergøya, Tanskansaari (norj. Danskøya), Seitsensaaret (norj. Sjuøyane)
Pinta-ala 62 160 km²
Valtio
Valtio Norja Norja
Väestö
Väkiluku 2 670 (2015)[1]
Asutuskeskukset Longyearbyen (pääkaupunki), Barentsburg, Ny-Ålesund
Tärkein kieli norja

Huippuvuoret (norj. Svalbard, ven. Шпицберген, Špitsbergen) on Norjalle kuuluva saaristo Pohjoisella jäämerellä. Kolmella saarella, Länsimaalla (norj. Spitsbergen), Karhusaarella ja Hopenilla, on asutusta. Toiseksi suurin saari, Koillismaa on asumaton. Saariston pinta-ala on 62 160 neliökilometriä ja niiden ilmasto on arktinen, vaikkakin Golfvirran viimeisten haarojen ansiosta leudompi kuin muilla yhtä pohjoisilla alueilla.

Willem Barents löysi Huippuvuoret vuonna 1596[2], vaikka häntä ennenkin saarilla oli jo todennäköisesti käynyt eurooppalaisia. Saaret toimivat parin vuosisadan ajan pelkästään metsästäjien tukikohtana, mutta tieteellinen kiinnostus saaria kohtaan kasvoi 1800-luvun lopulla. Samaan aikaan saarilla aloiteltiin kaivostoimintaa. Vuonna 1906 perustetusta Longyearbyenin kaivoskylästä kasvoi saarten tärkein asutuskeskus. Saarten omistussuhde oli pitkään kiistanalaisena, ja vuonna 1920 tehty Huippuvuorten sopimus antoi saaret Norjalle, jonka korkein edustaja saarilla on kuvernööri (norj. sysselmester).

Huippuvuorilla asui 2 596 ihmistä vuoden 2023 tammikuussa[1], 80 prosenttia norjalaisissa taajamissa. Lisäksi saarilla asuu venäläisiä kaivostyöläisiä ja tilapäisesti tutkijoita eri maista. Saarten merkittävin toimeentulon lähde on ollut kaivosteollisuus. Norjan valtiollinen hiilikaivos on työllistänyt noin 60 prosenttia saarten norjalaisista. Marraskuussa 2008 aloitti toimintansa Huippuvuorten siemenholvi, johon on määrä säilöä kaikkien viljelykasvien siemenet.[3][4]

Vuonna 2017 Norjan hallitus päätti ajaa alas Huippuvuorten kivihiilikaivostoiminnan.[5]

  1. a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Population of svalbard ei löytynyt
  2. Hannu Niklander: Luon katseen luoteeseen, s. 133. Kustannusliike Robustos, 2014.
  3. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä The Planet's Ultimate ei löytynyt
  4. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä hs.fi siemenet turvaan ei löytynyt
  5. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä CLOSE ei löytynyt

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search