Hyperventilaatio

Hyperventilaatio eli liikahengitys tai (vanh.) ylihengitys, sananmukaisesti ylituuletus, tarkoittaa olosuhteisiin nähden liian tiheää tai syvää hengitystä, jonka seurauksena on alkaloosi ja hypokalseemisen tetanian riski. Hyperventilaation aiheuttama veren hiilidioksidipitoisuuden lasku muuttaa verta normaalia emäksisemmäksi. Elimistön happo-emäs-tasapainon järkkyminen voi johtaa hengenahdistukseen, huimaukseen, puristuksen tunteeseen rinnassa, raajojen ja suun ympäristön puutumiseen tai pistelyyn, kouristuksiin ja paniikkituntemuksiin.

Hengitystaajuuden lisääntyminen on elimistön normaali stressireaktio. Hengityksen voimistuminen pakoon tai taisteluun virittäytyessä lienee hyödyllistä, koska elimistö tarvitsee silloin tavallista enemmän happea. Hyperventilaatio voi myös olla elimistön asianmukainen keino esimerkiksi äkillisesti kohonneen pääkallon sisäisen paineen alentamiseksi. lähde? Liittyessään kipuun, unettomuuteen, henkiseen ahdistukseen tai tunnekuohuun hyperventilaatio voi kuitenkin huonontaa henkilön vointia entisestään ja aiheuttaa oireiden pitkittymistä.

Aikaisemmin käytettyä hengittämistä paperipussiin ei nykyään suositella hyperventilaation hoidossa, koska se saattaa olla vaarallista, mikäli oireen taustalla onkin sydän- tai keuhkoperäinen vaiva. Sen sijaan voi koettaa säännöstellä uloshengitystä esimerkiksi supistamalla huulia ja näin aiheuttaen hieman vastusta.[1]

  1. Saarelma, Osmo: Hyperventilaatio (liikahengitys) Terveyskirjasto. 17.5.2010. Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 12.10.2010.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search