Imperatiivinen mandaatti

Imperatiivinen mandaatti on periaate, jonka mukaan kansanedustaja on velvollinen vastaamaan poliittisista päätöksistään äänestäjilleen omia vaalilupauksiaan vastaavalla tavalla. Imperatiivisin mandaatin suomalainen puhekielinen vastine voisi olla vaalilupauksen pitopakko.

Imperatiivisen mandaatin puuttuminen on yleinen länsimainen oikeusperiaate. Imperatiivisen mandaatin rikkominen, eli esimerkiksi kansanedustajan vaalilupauksen vastaisella tavalla toimiminen johtaisi jonkinasteiseen ennaltamääriteltyyn seuraamukseen kuten esimerkiksi varoitukseen, viranmenetykseen ja/tai rangaistustoimenpiteisiin.^[1][2][3]

Imperatiivisen mandaatin puuttuminen (ns. vapaa mandaatti; katso myös Imperatiivisen mandaatin kielto) tarkoittaa, että kansanedustajalla ei ole velvollisuutta pitää vaalilupauksiaan eli hän voi toimia oman harkintansa mukaisesti – jopa vastakkaisesti vaalilupauksiinsa nähden – ja voi muuttaa vapaasti poliittisen näkökantansa vaalikauden aikana ilman seuraamuksia. Jos imperatiivinen mandaatti olisi käytössä, pitäisi kansanedustajan kysyä äänestäjiensä mielipidettä vaalikauden aikana esille tulevista uusista asioista. Tämä taas olisi vaikea toteuttaa, koska äänestys on salainen, eikä kansanedustajalla siis ole nimiluetteloa äänestäjistään.

1. ↑ Ideology and Strategy: A Century of Swedish Politics (Political Economy of Institutions and Decisions)^{[vanhentunut linkki]} by Leif Lewin, Cambridge University Press,, 1989, ISBN 0521343305/ISBN 978-0521343305
2. ↑ Comparative Politics: The Principal-Agent Perspective (Routledge Research in Comparative Politics), by Jan-Erik Lane, Routledge, 2007, ISBN 0415432065/ISBN 978-0415432061
3. ↑ Constitutional Culture and Democratic Rule (Murphy Institute Studies in Political Economy) by John Ferejohn, Jack N. Rakove, and Jonathan Riley, Cambridge University Press,, 2010, ISBN 052179370X/ISBN 978-0521793704