Janis Joplin

Janis Joplin
Janis Joplin vuonna 1970.
Janis Joplin vuonna 1970.
Henkilötiedot
Syntynyt19. tammikuuta 1943
Port Arthur, Texas, Yhdysvallat
Kuollut4. lokakuuta 1970 (27 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti muusikko
Muusikko
Aktiivisena 1963–1970
Tyylilajit blues, blues rock, soul, country
Soittimet laulu, kitara
Yhtyeet Big Brother and the Holding Company
Levy-yhtiöt Columbia Records
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut

Janis Lyn Joplin (19. tammikuuta 1943 Port Arthur, Texas4. lokakuuta 1970 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen rock- ja blueslaulaja. Joplin muistetaan voimakkaasta, käheästä ja sielukkaasta äänestään ja rajusta laulutavastaan sekä värikkäästä rocktähden elämäntyylistään.

Joplin kasvoi Texasissa ja siirtyi Kaliforniaan tavoittelemaan laulajanuraa ensimmäisen kerran vuonna 1963. Hän lauloi tuolloin vielä folkia, vaikka ihailikin myös blueslaulajia. Menestystä ei kuitenkaan vielä tullut, vaan Joplin kärsi köyhyydestä ja huumeongelmista ja palasi takaisin Texasiin. Vuonna 1966 hänet otettiin sanfranciscolaisen rockyhtye Big Brother and the Holding Companyn laulusolistiksi, ja seuraavana vuonna hän nousi kuuluisuuteen Montereyn popfestivaalien esityksellään.

Joplin teki vuosina 1966–1970 neljä albumia, joista viimeinen ilmestyi postuumisti 1971. Tyyliltään albumit ovat rockia, bluesia, soulia ja kantria. Joplin kuoli heroiinin yliannostukseen lokakuussa 1970 kesken neljännen albuminsa nauhoituksia.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search