Johan Norberg

Johan Norberg
Norberg 2012

Johan Norberg (s. 27. elokuuta 1973) on ruotsalainen kirjailija, dokumentaristi ja aate- ja taloushistorioitsija joka on keskittynyt taloudelliseen globalisaatioon ja yksilönvapauksiin. Hän on Globaalin kapitalismin puolustus -kirjan kirjoittaja. Hän on myös juontajana brittiläisen televisiokanava Channel 4:in tilaamassa dokumentissa Globalisation is Good joka perustuu Norbergin kirjaan.

Poliittisesti Norberg kuvailee itseään "perinteiseksi eurooppalaiseksi liberaaliksi"[1]. Muiden väitteiden ohella Norberg kirjoittaa, että hyvinvointivaltio vähentää ihmisten kollektiivista onnellisuutta koska se vie ihmisiltä mahdollisuuden ohjata ja ottaa vastuuta elämästään.

Johan Norberg syntyi Tukholmassa ja kasvoi Hässelbyssä. Hän on entisen Ruotsin kansallisarkiston hoitajan Erik Norbergin ja Birgitta Norbergin poika. Hänen poliittinen aktiivisuutensa alkoi kun hän yhdessä kavereidensa kanssa voitti kouluvaalit omalla anarkistipuolueellaan.[2] Hän hylkäsi pian anarkistiset näkemyksensä ja siirtyi liberalismin kannattajaksi, joka hänen mielestään ottaa vapauden vakavammin. Vuosina 19921999 Norberg opiskeli Tukholman yliopistossa filosofiaa, kirjallisuustiedettä ja politiikan tutkimusta. Opiskeluaikoinaan Norberg liittyi libertaristiseen / uusliberalistiseen Frihetsfronten-järjestöön. Hän oli järjestön lehden Nyliberalen päätoimittaja vuosina 19931997.

Vuonna 1997 Norbergiin otettiin yhteyttä ruotsalaisesta ajatushautomo Timbrosta joka pyysi Norbergiä kirjoittamaan kirjan ruotsalaisesta kirjailijasta Vilhelm Mobergista. Kirja Motståndsmannen Vilhelm Moberg myi hyvin ja sai aikaan ison Moberg-keskustelun. Tämän jälkeen häntä pyydettiin kirjoittamaan myös toinen kirja Ruotsin liberalismin historiasta. Myös tästä Den svenska liberalismens historia -kirjasta tuli menestys ja Norberg sai vakituisen työpaikan Timbrolta. Heti aluksi hän toimi Smedjan.com -verkkojulkaisun vastaavan päätoimittajan apulaisena. Lokakuussa 1999 hän perusti verkkosivuston Frihandel.nu laittaakseen sinne materiaalia vapaakaupasta ja avoimista talouksista.

Vuonna 2005 Internetworldin lukijat äänestivät Norbergin blogin parhaaksi ruotsalaiseksi blogiksi.

  1. http://www.johannorberg.net/?page=bio (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Norberg, Johan: "Globaalin kapitalismin puolustus", Ajatus Kirjat, 2004

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search