John Dewey

John Dewey

John Dewey (20. lokakuuta 18591. kesäkuuta 1952) oli yhdysvaltalainen filosofi ja psykologi, joka mainitaan usein yhtenä maansa 1900-luvun merkittävimmistä kasvatuspsykologeista.[1] Hän uudisti etenkin länsimaisen koululaitoksen opetusmetodeja ja hänen kehittelemäänsä progressiivista kasvatusajattelua toteutetaan yhä edelleen länsimaisissa kouluissa. Hän luennoi useaan otteeseen myös muun muassa Kiinassa, Japanissa ja Neuvostoliitossa.[2]

Deweyn oppi-isiä oli esimerkiksi 1800-luvun koululaitoksen uudistaja Herbert Spencer, joka muokkasi silloista opetusta käytännönläheisemmäksi ja lapsen luontaista kehitystä huomioivaksi. Samankaltaisia ajatuksia kehiteltiin myös pragmatismin edustajien piirissä Englannissa. Pragmatismi, innostuneena Charles Darwinin evoluutioteorioista, pitää ihmistä ennen kaikkea toimivana, järjellisenä ja käytännöllisenä olentona. Pragmatismin nimekkäimpiä edustajia olivat filosofit Charles Peirce ja William James. Tässä nimenomaisessa ryhmässä myös Dewey vaikutti ammentaen pohjaa tuleville teoreemoilleen.

  1. John Dewey Britannica
  2. John Dewey Pragmatism

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search