Kathryn Kuhlman

Kathryn Kuhlman (9. toukokuuta 1907 – 20. helmikuuta 1976) oli yhdysvaltalainen, baptistikirkkoon kuulunut uskonnollinen julistaja^[1] ja uskolla parantaja. Hänen katsotaan edustaneen yhteiskristillisyyttä ja ekumeenisuutta. Kuhlman lukeutui karismaattiseen liikkeeseen. "Hänen palvelutyönsä oli yksi karismaattisen liikkeen johtavimmista palvelutöistä, ellei kaikkein johtavin", toteaa helluntailais-karismaattisen kristillisyyden historiaa tutkinut yhdysvaltalainen saarnaaja Roberts Liardon.^[2]

Suuret kirkkokunnat kiittelivät Kuhlmanin palvelutehtävää myös aikansa puhtaimmaksi Pyhän Hengen palvelutyöksi.^[3] Kuhlman kammosi fanaattisuutta ja epäraittiita^selvennä metodeja. Hän ei voinut esimerkiksi sietää huutamista kokouksissaan.^[4] Kuhlmanin esikuva oli kanadalais-amerikkalainen naisevankelista Aimee Semple McPherson.^[5]

Kuhlman piti joukkokokouksia, ja hänellä oli oma TV-ohjelma. Vuonna 1972 hän vieraili paavin luona Roomassa ja sai häneltä siunauksen toiminnalleen.

Kuhlman ei vieraillut koskaan Suomessa, mutta hän on tunnettu kristillisissä piireissä. Monet suomalaiset vierailivat hänen kokouksissaan ulkomailla. Jerusalemissa ja Tel Avivissa marraskuussa vuonna 1975 pidetyssä Toisessa Pyhän Hengen konferenssissa oli mukana 300 suomalaista Ihannematkat-yhtiön lennättäminä. Mukana olivat muun muassa Niilo Yli-Vainio sekä Olavi ja Ester Syväntö.^[6][7][8][9] Veikko Manninen kävi Chicagon konferenssissa 1973 ja sai siellä tilaisuuden osallistua kahdesti Kathryn Kuhlmanin kokoukseen.^[10]

Useita Kuhlmanin kirjoja on käännetty suomeksi. Kuhlman kuoli sydänleikkaukseen vuonna 1976.

1. ↑ Buckingham, s. 16
2. ↑ Liardon, Roberts: Jumalan kenraalit, s. 276. Uskon Sanan Kustannus Oy, 2005.
3. ↑ Liardon, Roberts: Jumalan kenraalit, s. 282. Uskon Sanan Kustannus Oy, 2005.
4. ↑ Lusa, Teijo-Kalevi: Ehtoosade. Sata vuotta Pyhän Hengen työtä, s. 73. Kuva ja Sana, 2006.
5. ↑ Lusa, Teijo-Kalevi: Ehtoosade. Sata vuotta Pyhän Hengen työtä, s. 72. Kuva ja Sana, 2006.
6. ↑ Maailman ääret n.o 3 1976, s. 16-17
7. ↑ Buckingham, s. 168, 207-209, 224
8. ↑ Hosier, s. 173-178
9. ↑ Meller, s. 44-51
10. ↑ Ristin Voitto 13.12.1973, s. 11