Kaupan oma merkki

Ruotsalaisen vähittäismyyntikaupan oman merkin tuotteita.

Kaupan oma tuotemerkki (myös kaupan oma merkki[1], engl. private label) viittaa vähittäiskaupan tuotteisiin, joita myydään valmistajan merkin sijasta kaupan omalla nimikkeellä.[2] Historiallisesti kaupan omat tuotemerkit ovat pyrkineet kilpailemaan merkkituotteiden kanssa lähinnä hinnalla, mikä on mahdollista tuottajien kilpailutuksen ja pienempien pakkaus- ja markkinointikulujen ansiosta.[3][4] Hintaa voidaan myös pienentää muuttamalla tuotteen reseptiä ja hankkimalla tuotteet suurissa erissä kansainvälisten hankintaorganisaatioiden kautta.[5][6] Kaupan omat tuotemerkit voivat lisäksi täydentää kaupan valikoimaa esimerkiksi eri makuisilla tai laatuisilla tuotteilla joita merkkituotteet eivät tarjoa ja tuoda markkinoille kokonaan uusia tuotteita tai tuoteryhmiä.[7]

Kaupan omien merkkien keksijänä pidetään ranskalaista Carrefour-ketjua, joka toi vuonna 1976 markkinoille ensimmäiset ”vapaat tuotteensa” (ransk. produits libres).[8] Suomessa Tuko aloitti omien tuotteiden kehittämisen myös jo 1970-luvulla, ja vuonna 1983 ne nimettiin T-kaupan sinivalkoisiksi tuotteiksi. Kesko lanseerasi ensimmäiset Pirkka-tuotteensa 1986.[9] Lidl-kauppaketjun koko liiketoimintaidea perustuu kaupan omiin tuotemerkkeihin.[4]

Suomessa kaupan omien merkkien osuus myynnistä on noin 24 prosenttia. S-ryhmän ja Keskon myynnistä omia merkkejä on noin viidennes (n. 20%), kun taas Lidlillä osuus on noin 75 prosenttia.[4] Suomessa myytäviä kaupan omia merkkejä ovat muun muassa Pirkka, Rainbow ja Eldorado.

  1. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä kuningaskuluttaja ei löytynyt
  2. Björkroth, Tom et al. s. 94.
  3. Björkroth, Tom et al. s. 95–98.
  4. a b c Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä kymensanomat ei löytynyt
  5. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä hesari-kaupanmerkki ei löytynyt
  6. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä iltasanomat-2013 ei löytynyt
  7. Björkroth, Tom et al. s. 95.
  8. Peltola, Heikki: Palveluloisto ja kiehtomisen aito taito, Kaupan keinot hyperkilpailussa, s. 176–177. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 9789513749422.
  9. Merkittömät eivät uhkaa merkkituotteita, Suomi ostanut jo 10 vuotta pirkkoja ja spareja, Kauppa käy -lehti 1/1996. Viitattu 4.9.2014.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search