Kevyt liikenne

Kevyt liikenne on suomalaisessa liikenteen käsitteistössä muodostettu kattokäsite, jolla tarkoitetaan yleensä kulkemista jalan, rullaluistimilla, potkulaudalla ja polkupyörällä sekä toisinaan mopolla, skootterilla, veneellä, kanootilla, hevosella^[1] ja hevosajoneuvolla.^[2] Käsitettä ei juurikaan tunneta Suomen ulkopuolella, eikä termille ole vastinetta muissa kielissä.^[3] Muualla käytetään osittain vastaavaa käsitettä ”suojaamattomat tienkäyttäjät” (engl. unprotected road users, ruots. oskyddade trafikanter).^[4]

2010-luvulla kevyt liikenne -käsite on vähentänyt merkitystään suomalaisessa liikennesuunnittelussa,^[5] eikä sitä suositella käytettäväksi.^[6] Helsingissä määrittelemättömän kevyen liikenteen suunnittelu on lopetettu, ja kaupunki on siirtynyt eri kulkumuotojen huomioimiseen itsenäisinä yksiköinä liikennesuunnittelussa.^[7]

1. ↑ Liikenneministeriö: Henkilöliikennetutkimus 1998 – 1999 (Arkistoitu – Internet Archive)
2. ↑ Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta VALT: VALT-vuosiraportti 2012
3. ↑ TLL 53 § (Tieliikennelain 53 § suomeksi kuuluu "Kevyen liikenteen väylät" ja ruotsiksi "Leder för gång-, cykel- och mopedtrafik" eli kirjaimellisesti väylät jalankulku-, pyöräily- ja mopoliikenteelle) finlex.fi.
4. ↑ Pedestrians and Cyclists - Diagram & Summary (Arkistoitu – Internet Archive)
5. ↑ HE 180/2017 vp www.eduskunta.fi. 23.11.2017. ”Kevyen liikenteen tienkäyttäjäryhmät ovat moninaisia, minkä vuoksi kevyt liikenne käsitettä voidaan pitää vanhentuneena.” Viitattu 10.2.2018.
6. ↑ Pyöräliikenteen suunnitteluohje (PDF) (Sivu 5) Kuntek 6/2011. Kuntatekniikan keskus.
7. ↑ Pyöräliikenteen suunnitteluohje - Pyöräliikenne.fi Pyöräliikenne.fi. Viitattu 30.3.2018.