Khalkedonin kirkolliskokous

Khalkedonin kirkolliskokous

Neljäs ekumeeninen eli yleinen, koko ”yhdeksi, pyhäksi, yhteiseksi ja apostoliseksi” itsensä tunnustavan seurakunnan piispojen kirkolliskokous pidettiin vuonna 451 Khalkedonissa (nykyisin Kadıköyn kaupunginosa Istanbulin Aasian puoleisessa osassa).

Keisari Marcianus kutsui kirkolliskokouksen koolle käsittelemään uudelleen kristologisesta kysymyksestä syntynyttä monofysitismiksi kutsuttua harhaoppia, jonka tärkeimpiä kannattajia olivat erään luostarin arkkimandriitta Eutykhes ja Alexandrian patriarkka Dioskuros. Harhaoppi tuomittiin. Kokouksessa käsiteltiin myös kirkollisen kurin ja jurisdiktion ongelmia.

Neljäs kirkolliskokous oli alun perin kutsuttu koolle Nikeaan, mutta Marcianus siirsi sen viime hetkellä Khalkedoniin, lähemmäksi Konstantinopolia ja keisaria. Kokous alkoi 8. lokakuuta ja päättyi 1. marraskuuta 451.

Khalkedonin kokoukseen osallistujien tarkasta lukumäärästä ei ole varmuutta. Kirjeessä paaville synodin piispat mainitsevat, että läsnä on 520 piispaa. Yleisin arvio on 630 piispaa, kun luetaan mukaan poissaolevien piispojen edustajat. Kirkon läntisten osien edustajina oli viisi paavi Leo I:n legaattia, joista kokouksen puheenjohtajina toimi kolme: Lilybaemin piispa Paschasinus, piispa Lucentius ja pappi Bonifacius. Muut paavin legaatit, Kosin piispa Julianus ja pappi Basileos, istuivat piispojen joukossa.

Kokouksen alussa synodi kielsi Aleksandrian patriarkalta Dioskurokselta läsnäolo-oikeuden, ja harhaoppisiksi tuomittujen näkemystensä takia häneltä riistettiin myöhemmin piispuuskin.

Kokouksessa luettiin ja vahvistettiin edellisten kokousten kanonit sekä paavin dogmaattinen lähetyskirje, jonka todettiin vastaavan pyhien isien uskoa.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search