Kreikkalainen mytologia

Kreikkalaisella mytologialla tarkoitetaan antiikin Kreikan aikaista tarustoa, joka alun perin syntyi ja levisi suullisesti ja runomuotoisesti. Kreikkalaisessa mytologiassa esiintyy paljon jumalia, sankareita ja taruolentoja. Varsinkin jumalaistarut tulivat osaksi antiikin kreikkalaista uskontoa. Mytologia kytkeytyi myös kreikkalaisen filosofian ja historiankirjoituksen varhaisvaiheisiin. Myytit olivat suosittuja aiheita kreikkalaisessa taiteessa, näytelmissä ja kirjallisuudessa, ja tätä kautta niillä on ollut kestävä vaikutus koko länsimaiseen kulttuuriin.

Ylimmät jumalat asuivat Olympos-vuorella. Jumalista ylin oli Zeus ja yhteensä olympolaisia jumalia oli kerrallaan 12. Pääjumalten lisäksi lähes joka toiminnolla oli oma jumalansa. Varsinaisten jumalten lisäksi tunnettiin nimeltä suuri määrä erilaisia taruolentoja, kuten kyklooppeja, harpyijoita, titaaneja, seireenejä, kentaureja, nymfejä ja satyyreja. Jumalat eivät ole kreikkalaisessa mytologiassa pelkästään ihailtavia hahmoja, he kykenevät myös vihaan, kostoon ja petoksiin, eli ovat näin hyvin inhimillisiä hahmoja. Varhaisin ja täydellisin kuvaus jumalten ja titaanien alkuvaiheista löytyy Hesiodoksen teoksesta Jumalten synty 700-luvulta eaa.

Tarinoissa esiintyy myös suuri joukko muitakin jumalia, jumalten ja ihmisten välille sijoittuvia puolijumalia ja heeroksia sekä tavallisia kuolevaisia ihmisiä. Monet kertomukset sijoittuvat ajallisesti Kreikan pronssikaudelle eli mykeneläiselle kaudelle, joka oli antiikin ajalle tultaessa muuttunut myyttiseksi ajaksi. Keskeisimmät kertomuskokonaisuudet eli tarupiirit ovat kertomus Troijan sodasta, joka tunnetaan erityisesti Homeroksen Iliaasta, erilaisine kehyskertomuksineen, mukaan lukien kertomus Odysseuksen matkoista, joka tunnetaan puolestaan Odysseiasta; sekä monet Thebaan liittyvät tarut, kuten kertomus Oidipuksesta. Nämä muodostavat kreikkalaisen taruston rungon, sillä suuri osa keskeisimmistä taruista liittyy jollain tavalla näiden kahden tarupiirin aiheisiin.^[1] Muihin keskeisiin taruihin kuuluvat muun muassa kertomukset jumalten synnystä sekä erilaisten heerosten sankariteoista (Herakles, Theseus); taru Iasonista ja argonauteista, jotka ennen Troijan sotaa lähtevät noutamaan kultaista taljaa Argo-laivalla; sekä Kreetaan ja sen minolaiseen kulttuuriin viittaavat kertomukset.^[1][2]

Myyttien avulla pyrittiin muun muassa selittämään erilaisia ilmiöitä, tapahtumia ja tapoja, joilla ei näyttänyt olevan luonnollista selitystä. Monilla kreikkalaisilla myyteillä oli yhteyksiä Lähi-idän vanhojen kulttuurien myytteihin. Osalla myyteistä on mahdollisesti jonkinlainen historiallinen pohja ja niitä voidaan pitää suullisessa muodossa kerrottuna historiana ennen historiankirjoitusta, mutta monilla myyteillä ei ole yhteyttä historiallisiin tapahtumiin.^[3] Kreikkalaisen mytologian ja todellisuuden suhteen selvittäminen on jokseenkin mahdotonta, koska tosi ja taru kietoutuvat niissä usein yhteen. Troijaa pidettiin pitkään taruna, kunnes Heinrich Schliemann löysi kaupungin rauniot 1870. Aleksanteri Suuren sanottiin olleen Zeuksen poika. Olympos-vuorelle kiivettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1913. Edes kirjailija Homeroksen olemassaolosta tai roolista hänen nimellään kulkevien teosten synnyssä ei olla yksimielisiä.

1. ↑ ^{a b} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Lindskog ei löytynyt
2. ↑ Renshaw, James: In Search of the Greeks (Second Edition), s. 4–14. Bloomsbury Publishing, 2015. ISBN 1472526236. Teoksen verkkoversio.
3. ↑ Castrén & Pietilä-Castrén 2000, ”Myytti”, s. 359.