Kreikkalainen temppeli

Temppelit (m.kreik. ναός, naos, myös νεώς, neōs)^[1] olivat antiikin kreikkalaisen uskonnon jumalten kuvapatsaiden asunnoiksi tarkoitettuja rakennuksia. Temppelit kehittyivät mykeneläiselle kaudelle tyypillisistä megaron-rakennuksista. Niistä tuli arkaaiselta kaudelta lähtien kreikkalaisten kaupunkivaltioiden eli polisten tärkeimpiä rakennushankkeita ja antiikin kreikkalaisen arkkitehtuurin keskeisimpiä rakennuksia.^[2][3] Monet tunnetuimmat temppelit rakennettiin arkaaisen kauden lopulla tai klassisella kaudella eli noin 600–300-luvuilla eaa.

Temppeliarkkitehtuurissa keskeisellä sijailla olivat pylväsjärjestelmät. Kreikkalaiset temppelit edustivat yleensä joko doorilaista tai joonialaista tyyliä, harvemmin puhtaasti korinttilaista tyyliä. Osassa yhdisteltiin eri tyylisuuntia. Temppeleitä rakennettiin kaikkialle kreikkalaiseen maailmaan, nykyisen Kreikan lisäksi muun muassa Sisiliaan ja Suur-Kreikkaan nykyisessä Italiassa sekä Vähään-Aasiaan nykyisessä Turkissa. Useimmat ovat raunioituneet tai tuhoutuneet kokonaan, mutta osa on säilynyt nykyaikaan suhteellisen hyvin.

Temppeleiden keskeisyyden vuoksi koko antiikin kreikkalaista kulttuuria on luonnehdittu temppelikulttuuriksi, sillä temppelit olivat arkkitehtuurissa kreikkalaisten huomion keskipisteenä ja aikakauden rakennustaiteen huipentumia palatsien tai muiden julkisten rakennusten sijaan.^[4] Kreikkalainen temppelirakentaminen vaikutti merkittävästi roomalaisiin temppeleihin.

1. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ναός, ὁ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi), Liddell, Henry George & Scott, Robert: νεώς, ὁ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
2. ↑ Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén: ”Temppeli”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 563–564.
3. ↑ Smith, William: ”Templum”, A Dictionary of Greek and Roman Antiquities, s. 1104. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
4. ↑ Burkert 1985, s. 84–92.