Kulttuurihistoria

Kulttuurihistoria tieteenalana keskittyy menneisyydessä tapahtuneiden kulttuuri-ilmiöiden tutkimukseen. Kulttuurihistoria ei yleensä keskity täsmällisesti ajoitettaviin ”tapahtumiin” vaan pidemmän aikajakson kehityskulkuihin.lähde?

Nykyaikainen kulttuurihistoria ei rajaa kulttuurin käsitettä pelkästään taiteelliseksi tai kirjalliseksi (korkea)kulttuuriksi, vaan mitä tahansa inhimillistä toimintaa voidaan tutkia kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Hannu Salmen mukaan kulttuurihistoriassa tapahtunut muutos vastaa laajemmin humanistisissa tieteissä tapahtunutta muutosta: kulttuuristen piirteiden tai tunnusmerkkien määrittelystä on siirrytty merkitysten ja merkityssuhteiden tutkimukseen.[1] Siten esimerkiksi politiikkaa voitaisiin tarkastella kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta käsin. Kulttuurihistoria on läheistä sukua monille humanistisille ja yhteiskuntatieteille, esimerkiksi folkloristiikalle ja antropologialle.lähde?

Kari Immonen määrittelee kulttuurihistorian seuraavasti:

Kulttuurihistoria tarkastelee ilmiöitä historiallisina ja kulttuurisina. Se katsoo, että kaikki elämismaailman ilmiöt kuuluvat oman moniaikaisen ja monikerroksisen nykyhetkensä muodostamaan kokonaisuuteen. Kulttuurihistoria pyrkii ulottamaan katseensa kulttuurin perustassa vaikuttaviin syvärakenteisiin ja niihin suhtautumisen ja maailmanjäsentämisen tapoihin, jotka ovat elämismaailman ilmiöiden perustana. - - - Tästä näkökulmasta kulttuurihistoria kohtaa elämismaailman kaikessa rikkaudessaan, ilman hierarkista arvottamista. Se ei tee eroa arjen ja juhlan, eliitin ja populaarin, korkean ja matalan tai tavallisen ihmisen ja vallanpitäjien välillä. Kulttuurin eri alueet jäsentyvät ihmisen valintojen tasaveroisiksi kohteiksi, elämäntavan osiksi.[2]

Kulttuurihistoria on siis otteeltaan hyvin monimuotoinen historiantutkimuksen suuntaus. Kyse on pikemminkin menneisyyden lähestymistavasta kuin tietystä tutkimuksen kohteesta.lähde?

  1. Salmi 2009, s. 4
  2. Immonen 2002, s. 25

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search