Maailmankaikkeus

Kokoomakuva havaittavissa olevasta maailmankaikkeudesta logaritmisessa etäisyysmittakaavassa

Maailmankaikkeus (lat. universum[1]) eli kaikkeus eli universumi tarkoittaa kaiken olemassa olevan kokonaisuutta. Maailmankaikkeus käsittää avaruuden ja siinä olevan aineen ja energian.[2]

Maailmankaikkeutta määriteltäessä erotetaan toisistaan havaittava maailmankaikkeus ja koko maailmankaikkeus. Havaittava maailmankaikkeus tarkoittaa maailmankaikkeuden havaitsijalle näkyvää osaa. Havaittava maailmankaikkeus on alue, jolta tuleva valo on ehtinyt saavuttaa Maan. Nykyhetkellä havaittavan maailmankaikkeuden halkaisijaksi on arvioitu 93 miljardia valovuotta.[3] Kaikki tieto maailmankaikkeudesta perustuu havaittavaan maailmankaikkeuteen. Maailmankaikkeutta voi tutkia, mutta koko maailmankaikkeuden kokoa ei voi havaita. Koko maailmankaikkeudesta on kuitenkin mahdollista luoda teoreettisia malleja, esimerkiksi alkuräjähdysteoria. Kaikkeuden syntyä, rakennetta ja kehitystä tutkiva tieteenala on nimeltään kosmologia. Maailmankaikkeus on täydellisen eristetty systeemi, koska sillä ei määritelmällisesti ole mitään ympäristöä, jonka kanssa vuorovaikuttaa. lähde?

Alkuräjähdysteoria on käsitys maailmankaikkeuden synnystä ja kehityksestä. Teorian mukaan maailmankaikkeus syntyi äärimmäisen tiheästä ja kuumasta tilasta noin 13,82 miljardia vuotta[4][5] (= 13,82 Ga) sitten ja on siitä lähtien laajentunut jatkuvasti. Mittaukset tukevat tätä teoriaa Einsteinin teorioiden mukaisessa maailmassa.

Maailmankaikkeuden lopullisesta tulevaisuudesta ei ole toistaiseksi päästy selvyyteen. Tiedetään kuitenkin, että maailmankaikkeuden alun perin hidastuva laajenemistahti on muuttunut kiihtyväksi joitain miljardeja vuosia sitten. Todennäköisesti tulevaisuudessa maailmankaikkeus laajenee kiihtyvästi kohti aina vain viileämpää ja harvempaa olotilaa, mikä johtanee lopulta lämpökuolemaan.[6][7]

  1. Harper, Douglas: universe (n.) Online Etymology Dictionary. Viitattu 31.5.2013. (englanniksi)
  2. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  3. Bars, Itzhak & Terning , John: Extra Dimensions in Space and Time books.google.com. Tammikuu 2009. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  4. Planck reveals an almost perfect Universe 21.3.2013. Euroopan avaruusjärjestö. Viitattu 22.3.2013. (englanniksi)
  5. Nummila, Sakari: Maailmankaikkeus on 50 miljoonaa vuotta luultua vanhempi Tähdet ja avaruus. 22.3.2013. Viitattu 13.4.2013.
  6. Miten kaikki päättyy? Tieteen Kuvalehti. 5.3.2012. Bonnier. Viitattu 24.4.2013.
  7. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä WMAPF ei löytynyt

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search