Majapahit

Indonesian historia

Varhaiset kuningaskunnat

Tarumanagara (358-669)
Kalingga (500–600-luku)
Srivijaya (650–1377)
Sailendra (800–900-luku)
Sunda (669–1579)
Mataram (752–1006)
Bali (914–1908)
Kahuripan (1006–1045)
Kediri (1045–1221)
Singhasari (1222–1292)
Majapahit (1293–1500)

Sulttaanikuntien aika

Samudera Pasai (1267–1521)
Ternaten sulttaanikunta (1257–1914)
Gowan sulttaanikunta (1300–1946)
Malakan sulttaanikunta (1400–1511)
Sulun sulttaanikunta (1405–1915)
Cirebonin sulttaanikunta (1445–1677)
Demakin sulttaanikunta (1475–1548)
Acehin sulttaanikunta (1496–1903)
Pagaruyungin kuningaskunta (1500–1825)
Bantenin sulttaanikunta (1526–1813)
Banjarin sulttaanikunta (1526-1860)
Mataramin sulttaanikunta (n. 1586–1755)
Surakartan sulttaanikunta (1745–1946)
Yogyakartan sulttaanikunta (1755[–1945])
Siakin sulttaanikunta (1725–1946)
Delin sulttaanikunta (1814–1946)
Riau-Linggan sulttaanikunta (1824–1911)

Kolonialismin aika

Alankomaiden Itä-Intia (1800–1949)
Lanfangin tasavalta (1777–1885)

Itsenäisyyden aika

Indonesian vallankumous (1945–1950)
Syyskuun 30. päivän liike (1965)

n · k · m

Majapahitin kuningaskunta oli hindulais-buddhalainen kuningaskunta Kaakkois-Aasiassa Malaijien saaristossa 1293–1527. Laajimmillaan se käsitti lähes koko nykyisen Indonesian lukuun ottamatta Länsi-Jaavaa ja Borneon keski- ja pohjoisosia sekä nykyisen Brunein, Singaporen, Malesian ja Itä-Timorin sekä osia eteläisimmästä Thaimaasta. Länsi-Jaavaa piti hallussaan Pajajaran eli Sundan kuningaskunta, joka oli syntynyt Majapahitin tavoin Singhasarin hajottua.^[1][2]

1. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä timeline ei löytynyt
2. ↑ Heikkilä-Horn 1990, s. 44-45