Meri

Tämä artikkeli käsittelee maapallon meriä. Sanan muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
Atlantin valtamerta Färsaarten lähistöllä.

Meri on mantereiden ympärillä oleva laaja ja yhtenäinen suolavesikerros, joka peittää noin 381 miljoonaa neliökilometriä eli 70,8 prosenttia maapallon pinta-alasta.[1] Meriksi kutsutaan myös eräitä suuria laskujoettomia järviä, kuten Kaspianmerta. Meriä tutkii meritiede. Maa on Aurinkokunnan ainoa planeetta, jonka pinnalla on nestemäistä vettä. Maapallolla voidaan katsoa olevan kolmesta viiteen valtamerta: Tyynimeri, Atlantin valtameri ja Intian valtameri sekä usein mukaan luetut Pohjoinen ja Eteläinen jäämeri. Lisäksi mannerten välissä on välimeriä, kuten Välimeri, saariryhmien erottamina reunameriä (esimerkiksi Pohjanmeri) sekä syvälle mannerten sisäosiin ulottuvia sisämeriä (esimerkiksi Itämeri).

Maailman merien keskimääräinen syvyys on 3 795 metriä.[2]

  1. Esittelyssä maapallo Oulun yliopisto. Arkistoitu 7.11.2011. Viitattu 9.5.2013.
  2. Ocean Encyclopedia Britannica. Viitattu 9.5.2013.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search