Merirosvous

Yksi monista kauhua herättäneistä merirosvolipuista (Kalikoo-Jack Rackham).

Merirosvous tarkoittaa kauppalaivojen ryöstämistä kansainvälisillä merillä. Laivan aseellinen ryöstö tarkoittaa ryöstöä valtion aluevesillä.[1] Merirosvouksella on hyvin pitkä historia, ja sitä esiintyy yhä siellä, missä viranomaiset eivät kykene takaamaan merenkulun rauhaa[2]. Sota-aluksilla on oikeus hidastaa ja pidättää merirosvoukseen syyllistynyt tai epäilty alus. Kansainvälisen merenkulkujärjestön raportin mukaan merirosvous on edelleen suuri ongelma maailman rannikkomerillä.[3]

Merirosvoutta on esiintynyt miltei kaikilla merillä. Populaarikulttuurissa käsitellyin merirosvouteen liittyvä aihepiiri lienee Karibian merirosvous 1600-luvulla ja 1700-luvun alussa. Kaappaaminen oli merirosvousta muistuttava, mutta aikoinaan laillinen sota-ajan toimintamuoto.lähde?

  1. Onali, Alma: Merirosvojen iskujen määrä kaksinkertaistui alkuvuonna, syy saattaa olla koronaviruspandemiassa www.hs.fi. 18.7.2020. Sanoma.
  2. Tuomaala, Erja: Minne ovat merirosvot kadonneet? Eivät minnekään, arvolastia vaanitaan edelleen Afrikan ja Aasian vesillä Yle uutiset. 25.5.2020. Yle.
  3. Raportti recaap.org.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search