Mieli

Mieli ymmärretään yksilön sisäisenä, henkisenä olemuksena, jossa ajatukset, tunteet ja tietoisuus ilmenevät.^[1] Filosofisena käsitteenä mielellä viitataan useimmiten ajattelun käsitteellisiin toimintoihin, joista muodostuu tietoisuus. Mielen ja ruumiin ongelmassa pohditaan ihmisen toiminnan ja tämän tietoisuuden yhteyttä.

Mielestä ja sen toiminnasta on esitetty useita käsityksiä, joista varhaisimmat ovat antiikin ajalta sekä kreikkalaisesta että intialaisesta ajattelusta. Teologiassa mieli on perinteisesti liittynyt läheisesti yhteen sielun kanssa tai käsitetty sen kanssa yhteneväksi, kun taas nykyisessä mielenfilosofiassa ollaan yhä enemmän taipuvaisia reduktionistiseen ratkaisuun, jossa sanalla mieli tarkoitetaan jotain, mikä on tiivistynyt aivojen ominaisuudeksi. Suurimmalla osalla tietoisuuden tapahtumista näyttäisi olevan vahva kytkös aivojen sähkökemiallisiin, fyysisiin tapahtumiin.^lähde?

Mielen tutkiminen on ollut alun perin osa teologiaa (teologinen antropologia) ja filosofiaa (mielenfilosofia). 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella sitä alettiin tutkia myös psykologiassa (kognitiivinen psykologia). Viime vuosikymmeninä mielestä on tullut kognitiivisen neurotieteen, muun muassa kognitiivista psykologiaa, kognitiotiedettä ja neurotieteitä yhdistelevän tieteenalan, keskeinen kohde.^lähde?

1. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5. Teoksen verkkoversio.