Mikronesia

Tämä artikkeli käsittelee Tyynenmeren aluetta nimeltä Mikronesia. Sanalla Mikronesia viitataan usein Mikronesian federaatioon.
Oseanian kartta: Mikronesia yläosassa tummennettuna.

Mikronesia on yksi Oseanian kolmesta osa-alueesta sitä kulttuurisesti lähellä olevien Melanesian ja Polynesian pohjoispuolella.[1][2] Nimi Mikronesia tulee kreikan ”pieniä saaria” tarkoittavista sanoista.[1][3] Mikronesia koostuu sadoista pienistä saarista hyvin laajalla alueella läntistä Tyyntä valtamerta. Osa alueen saarista voidaan jakaa neljään saariryhmään, joiden ulkopuolelle loput saaret sijoittuvat. Alueen rajaus on eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden tekemä, eikä perustu asukkaiden omiin liittoutumiin.

Mikronesiassa vallitsee trooppinen meri-ilmasto.

Alue on jakautunut poliittisesti viiden itsenäisen valtion ja kolmen Yhdysvalloille kuuluvan alueen kesken.

Mikronesian ensimmäisten asukkaiden alkuperästä on eri teorioita, mutta uskotaan, että he saapuivat alueelle tuhansia vuosia sitten.[4] Alkuperäisasukkaat ja eurooppalaiset kohtasivat tiettävästi ensimmäisen kerran vuonna 1521, kun portugalilainen löytöretkeilijä Fernão de Magalhães saapui Mariaaneille.[5]

  1. a b Chrisholm, Hugh: ”Micronesia”, The Encyclopaedia Britannica : a dictionary of arts, sciences, literature and general information (Volume 18), s. 390–391. New York: Cambridge University Press, 1911. encyclopaediabri18chisrich. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.12.2018). (englanniksi)
  2. What Is Micronesia? Articles. World Atlas. Viitattu 13.12.2018. (englanniksi)
  3. Dyron B. Daughrity: The Changing World of Christianity: The Global History of a Borderless Religion, s. 228. , 2010. ISBN 9781433104527. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.11.2014).
  4. Kirch, Patrick Vinton: On the Road of the Winds: An Archaeological History of the Pacific Islands Before European Contact. University of California Press, 2001. ISBN 978-0-520-92896-1.
  5. Micronesian culture | cultural region, Pacific Ocean Encyclopedia Britannica. Viitattu 14.12.2018. (englanniksi)

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search