Mithralaisuus

Mithralainen korkokuva Aquileiasta 100-luvun puolivälistä.

Mithralaisuus oli Rooman valtakunnassa esiintynyt, Lähi-idästä alkunsa saanut mysteeriuskonto, jonka sotilaat toivat Roomaan ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Roomassa se kehittyi lopulliseen muotoonsa. Suosituinta mithralaisuus oli 200-luvulla, vaikka siitä ei missään tullut kovin laajaa uskontoa. Mithralaisia temppeleitä on löydetty eri puolilta Rooman valtakuntaa ja erityisen paljon keskisissä provinsseissa.

Mithralaisuuden jumalolento oli Mithra, jonka nimi tunnetaan muinaisessa Intiassa aamutähti Venukseen liitettynä jumalana. Persiaan siirtyessään Mithran alkoi saada valon ja auringonjumalan piirteitä. Kultissa palvottiin myös Voittamatonta aurinkoa (Sol invictus).

Mithran palvontaan liittyi härän tappoa (tauroktoniaa) esittävä temppelikuva, joka esiintyy Mithran temppeleiden alttareissa tai itsenäisinä veistoksina. Mithralaisuus oli miesten uskonto ja suosittu sotilaiden ja yläluokan keskuudessa. Kun kristinuskosta tuli valtionuskonto vuonna vuonna 390, pakanalliset uskonnot kiellettiin. Mithralaisten vaino johti kultin täydelliseen katoamiseen. Mithralaisuutta tunnetaan huonosti, koska se oli ei-kirjallinen ja okkultistinen uskonto, joka varjeli salaisuuksiaan.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search