Opettaja

Tämä artikkeli käsittelee ammattia. Opettaja on myös OAJ:n julkaisema ammattilehti.
Koululuokka

Opettaja on opetusta antava henkilö. Tavallisimmin opettaja toimii jossain oppilaitoksessa.[1]

Opettaja opettaa oppilaita tai oppilasta jonkin tutkinnon, ammatin tai pätevyyden suorittamiseksi tai tietyn kouluvaiheen läpäisemiseksi. Opettajille on erilaisia koulutuksia ja useimmilla aloilla tämä merkitsee kasvatustieteellistä koulutusta, mutta esimerkiksi kotiopetusta musiikin instrumenttiin tai hengellistä opetusta voi antaa ilman koulutustakin.

Opettajat muodostavat pääosan kaikkien koulujen ja oppilaitosten henkilökunnasta. Lisäksi erityisesti aiemmin on ollut myös kotiopettajia, jotka käyvät oppilaan kotona opettamassa heitä, mutta tällainen opetusmuoto on kalleutensa vuoksi jäänyt kansanopetuksen yleistyessä syrjään, vaikka sitä edelleen esiintyy vähäisessä määrin.

Opettajan tehtävänä on Opetusalan ammattijärjestön määritelmän mukaan tukea ja edistää lasten, nuorten ja aikuisten oppimista ja osaamisen kehittymistä sekä tukea yksilöiden kasvua itsenäisiksi ja vastuullisiksi yhteiskunnan jäseniksi, joilla on tarvittavat tiedot ja taidot toimia muuttuvissa toimintaympäristöissä.

  1. opettaja. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search