Palladiolainen arkkitehtuuri

Palladiolainen arkkitehtuuri, myös palladionismi tai palladiolaisuus, on klassistinen arkkitehtuurin suuntaus, joka perustui lähinnä 1500-luvulla eläneen italialaisen arkkitehti Andrea Palladion oppeihin. Palladionismi ilmenee etenkin julkisivujen pylväs- ja päätykolmioaiheissa, ja sen merkitys oli huomattava 1600–1700-luvuilla.^[1]

Palladio jäljitteli töissään antiikin Rooman rakennustyyliä, josta hän sai tietoa lukemalla roomalaisen arkkitehti Vitruviuksen kirjoituksia ja tutkimalla antiikin ajoilta säilyneitä rakennuksia. 1600-luvulla hänen töidensä pohjalta muodostui palladiolainen tyyli, joka levisi ympäri Eurooppaa. Suurimman suosion se saavutti 1700-luvun Britanniassa, mistä se levisi 1800-luvun alussa Pohjois-Amerikkaan. Pohjois-Amerikan kuuluisin palladiolaisesta arkkitehtuurista vaikutteita saanut rakennus on Valkoinen talo. Eri variaationeen palladionismi hallitsi eurooppalaista arkkitehtuuria 1800-luvulle asti.^[2]

1. ↑ Jokinen ja Honkala 2000, s. 177
2. ↑ Lilius, Henrik: Engel, Carl Ludvig (1778–1840) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1.2.2000 (päivitetty 26.8.2011). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.