Pohjoismainen passivapaus

Pohjoismainen passivapaus on Pohjoismaiden kesken sovittu käytäntö, jonka mukaan Pohjoismaiden kansalaiset eivät tarvitse passia tai muuta matkustusasiakirjaa liikkuessaan Pohjoismaasta toiseen.

Passivapaus astui voimaan 12. heinäkuuta 1952.^[1] Uudempi sopimus solmittiin vuonna 1954 Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan kesken.^[2] Islanti liittyi sopimukseen vuonna 1955 ja Färsaaret vuonna 1966.^[3][4]

Passivapaus on sisällöltään laajempi kuin Schengenin sopimus; Schengen-alueenkaan sisärajoillakaan ei yleensä tarkasteta matkustusasiakirjaa, mutta matkustajalla on kuitenkin oltava sellainen mukana.^[5] Pohjoismaiden kansalaiset eivät tarvitse passia tai mitään muutakaan matkustusasiakirjaa liikkuessaan tai oleskellessaan toisten Pohjoismaiden alueella. Henkilöllisyys täytyy kuitenkin pystyä todistamaan. Myös Pohjoismaiden ulkopuolelta saapuvat Pohjoismaiden kansalaiset tarvitsevat passin tai muun matkustusasiakirjan rajan ylittämiseen.^[6]

Vaikka Huippuvuoret kuuluvat Norjaan, se ei ole osa Schengen-aluetta ja rajatarkastusta edellytetään maahan saapuessa myös pohjoismaalaisilta.^[7] Myöskään Tanskalle kuuluva Grönlanti ei ole koskaan liittynyt sopimukseen, eli passivapaus ei koske sitä.^[8]

1. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä poliisi ei löytynyt
2. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä sop1954 ei löytynyt
3. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä sop1955 ei löytynyt
4. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä norden ei löytynyt
5. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä formin ei löytynyt
6. ↑ Passi ja muut matkustusasiakirjat Rajavartiolaitos. Viitattu 12.2.2024.
7. ↑ Entry and residence The Governor of Svalbard. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 4.4.2014. (englanniksi)
8. ↑ Pohjoismainen passintarkastussopimus Pohjoismainen yhteistyö. 2024. Viitattu 12.2.2024.