Polis

Ateenan Akropolis. Ateena oli klassisen kauden merkittävimpiä kaupunkivaltioita.

Polis (m.kreik. πόλις, monikossa poleis, πόλεις) tarkoitti antiikin Kreikassa kaupunkia. Erityisesti sillä viitataan kreikkalaisiin kaupunkivaltioihin. Polis oli tyypillinen tapa, jolla kreikkalaiset yhteisöt olivat antiikin aikana järjestäytyneet. Kukin polis oli oma poliittinen kokonaisuutensa, jolla oli omat poliittiset instituutionsa, lakinsa ja oikeudenkäyttönsä sekä omat uskonnolliset ja yhteisölliset käytäntönsä, ja näin niitä voidaan pitää itsenäisinä valtioina.[1][2][3]

Polisten huippukautta Kreikassa olivat myöhäinen geometrinen kausi sekä arkaainen ja klassinen kausi eli noin aika 750–323 eaa. Merkittävimpiin poliksiin kuuluvat muun muassa Ateena, Sparta ja Theba. Koska antiikin ajan Kreikka ei muodostanut yhtä tiettyä valtiota, aikakauden historia esitetään usein yksittäisten polisten historiana ja toimintana sekä niiden välisten suhteiden kautta. Hellenistisellä ja roomalaisella kaudella polikset menettivät itsenäisyytensä ja poliittisen merkityksensä, vaikkakin kaupungit säilyttivät monia polisten ulkoisia muotoja.[2][3]

Poliksia on tunnistettu 1 035 kappaletta, mutta niitä on arvioitu voineen olla yhteensä jopa 1 500, sillä kaikista ei ole säilynyt tietoja antiikin lähteissä. Poliksia sijaitsi paitsi varsinaisen Kreikan alueella myös siirtokuntina eri puolilla Välimeren ja Mustanmeren rannikoita.[4]

  1. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Polis”, Antiikin käsikirja, s. 436–437. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b Cartwright, Mark: Polis Ancient History Encyclopedia. Viitattu 9.10.2017.
  3. a b Polis Encyclopaedia Britannica. Viitattu 9.10.2017.
  4. Hansen, Mogens Herman: 95 Theses about the Greek Polis in the Archaic and Classical Periods. A Report on the Results Obtained by the Copenhagen Polis Centre in the Period 1993-2003 The Copenhagen Polis Centre. Arkistoitu 18.3.2019. Viitattu 9.10.2017.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search