Protestantismi

Protestantismi eli protestanttisuus (vrt. lat. protestare, esittää vastalause[1]) on yksi kristinuskon kolmesta pääsuuntauksesta (kaksi muuta ovat katolilaisuus ja ortodoksisuus), joka syntyi 1500-luvun alussa uskonpuhdistuksen vaikutuksesta erkaantumalla katolisesta kirkosta. Protestanttisia kristinuskon suuntauksia, oppisuuntia tai kirkkoja ovat kalvinistinen, luterilainen ja anglikaaninen kirkko. Protestanttiset kirkot ovat myöhemmin jakautuneet lukuisiin uusiin kirkkokuntiin. Anglikaanisesta kirkosta irtautuivat Englannissa baptismi ja metodismi ja näistä kirkoista Yhdysvalloissa adventismi ja helluntailaisuus.

Protestantismi on katolilaisuuden jälkeen kristinuskon toiseksi suurin suuntaus. Perinteisillä protestanttisilla kirkoilla on maailmassa yli 600 miljoonaa kannattajaa, joista suuri osa länsimaiden ulkopuolella. Lisäksi uusilla evankelisilla liikkeillä on satoja miljoonia kannattajia.[2] Yhdysvalloissa protestantteja on noin 40 prosenttia väestöstä.[3] Pohjoismaissa luterilaiset kirkot ovat olleet vahvoja. Nykyisin maallistumiskehitys on kuitenkin Pohjoismaissa ja Britanniassa voimakasta.[4][5] Saksassa protestantteja on noin 30 prosenttia väestöstä.[6] Euroopan unionin väestöstä protestanteiksi tunnustautuu Eurobarometrin mukaan noin yhdeksän prosenttia.[7]

  1. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Spectrum ei löytynyt
  2. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä gordonconwell ei löytynyt
  3. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä pewresearch ei löytynyt
  4. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Hannikainen ei löytynyt
  5. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Bradley ei löytynyt
  6. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Zensus ei löytynyt
  7. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä eurobarometer ei löytynyt

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search