Psykedeelinen rock

Psykedeelinen rock
Alkuperä rock, rhythm and blues, blues, jazz, folk rock
Alkuperämaa Yhdysvallat, Iso-Britannia
Kehittymisen
ajankohta
1960-luku (lopullinen muotoutuminen 1966)
Tyypillisiä
soittimia
sähkökitara, bassokitara, rummut, kosketinsoittimet, sitar, mellotron, theremin
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
progressiivinen rock, heavy metal, New Age, neo-psykedeelia

Psykedeelinen rock on 1960-luvun puolivälin jälkeen syntynyt psykedeliakulttuurinen rockmusiikin tyyli, jossa tavoiteltiin tietoisesti uudenlaisia psykedeelisiä eli ”tajuntaa laajentavia” säveliä ja mielikuvia. Sen tuleminen ajoittui hippiliikkeen leviämisen yhteyteen. Tyylisuunnan uranuurtajina voidaan mainita The Beatles, The Doors, The Byrds, The Yardbirds, Pink Floyd sekä The Mothers of Invention. Lukuisat yhtyeet Englannissa ja Yhdysvalloissa seurasivat esimerkkiä ja levyttivät psykedeelistä rockia. Tyylisuunnan suosion huippu kääntyi laskuun vuoden 1968 aikana. Se hiipui lähes kokonaan 1970-luvulle tultaessa, mutta ehti vaikuttaa muun muassa heavy metalin ja progressiivisen rockin syntyyn. 1980-luvun alusta lähtien psykedeelinen rock on ajoittain tullut uudelleen muotiin.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search