Psykiatria

Psykiatria on lääketieteen erikoisala, joka tutkii sairauksia ja häiriöitä, jotka aiheuttavat mielenterveyteen, käyttäytymiseen, tiedonkäsittelyyn tai motorisiin toimintoihin tai seksuaalitoimintoihin liittyviä oireita ja monesti myös elimellisiä muutoksia aivoissa. Sana psykiatria tulee kreikan sanoista psykhē 'mieli' ja iatreia 'parantaminen'. Aikaisemmin Suomessa on käytetty psykiatriasta nimitystä mielitautioppi.

Psykiatriset sairaudet ja oireet jaetaan usein toisaalta henkisiin eli psyykkisiin ja toisaalta älyllisiin eli kognitiivisiin sairauksiin ja oireisiin[1]. Useimmat psy­kiat­riset sairaudet muistuttavat neurologisia sai­rauksia siinä suhteessa, että myös niihin liit­tyy har­maan aivoai­neen ka­toa kul­lekin sairau­delle omi­nai­sissa pai­koissa[2].

Psykiatrisia sairauksia ja häiriöitä ovat esimerkiksi alkoholismi, anoreksia, erektiohäiriö, lukihäiriö, matematiikan erityisvaikeus, masennus, skitsofrenia, vaskulaarinen dementia ja ääntämishäiriöt.[3] Se, mikä katsotaan psykiatriseksi sairaudeksi, riippuu osin yhteiskunnassa vallalla olevista asenteista. Esimerkiksi homoseksuaalisuutta pidettiin aiemmin psykiatrisena sairautena.[4]

Psykiatriset sairaudet aiheuttavat usein työkyvyttömyyttä, mutta työkyvyttömyyseläke myönnetään vain noin puolelle niiden vuoksi eläkettä hakevista[5].

  1. Convention on the Rights of Persons with Disabilities United Nations. Web Archive 2012.
  2. Taiminen, Tero: Psykiatrisille sairauksille yhteistä aivomuutosta etsimässä Potilaan Lääkärilehti. Viitattu 19.4.2022.
  3. Komulainen, Jorma; Lehtonen, Jari; Mäkelä, Matti: Psykiatrian luokituskäsikirja - Psykiatrisk Klassifikation av sjukdomar - Suomalainen tautiluokitus ICD-10:n psykiatriaan liittyvät koodit (ruotsinkielinen käännös lisätietoja-kentässä) Julkari. 2012. Viitattu 18.4.2019.
  4. Jaakkola, Johan: Jussin, 67, tarina: Tällaista on ollut olla homo Suomessa – Ystäviä kuoli aidsiin, seuraa etsittiin metsästä, ja vauvakuume iski Yle Uutiset. 1.3.2017. Viitattu 18.4.2019.
  5. Eläkeuudistuksen oli tarkoitus pidentää työuria, mutta yksi ryhmä ei tahdo jaksaa loppuun saakka Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 25.3.2023.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search