Ranskalaisen elokuvan uusi aalto

Tämä artikkeli käsittelee ranskalaisen elokuvan uutta aaltoa. Nouvelle Vague -nimisestä yhtyeestä on erillinen artikkeli.

Ranskalaisen elokuvan uusi aalto (ransk. La nouvelle vague) henkilöityy joukkoon 1950- ja 1960-luvun tietämillä toimineita elokuvantekijöitä. Uuden aallon varsinaisen ytimen katsotaan muodostaneen Cahiers du cinéma -lehden kriitikoinakin toimineet François Truffaut, Jean-Luc Godard, Claude Chabrol, Jacques Rivette ja Éric Rohmer; tärkeänä taustahahmona vaikutti teoreetikko André Bazin (1918–1958). He ihailivat 1930-luvun ranskalaisohjaajia, kuten Jean Renoiria ja Jean Vigota, 1940-luvun italialaisia neorealisteja ja Hollywood-elokuvia (ohjaajista erityisesti Alfred Hitchcockia), joita Ranskassa taas näki Saksan miehitysvallan jälkeen. Muita vähintään merkittäviä uuden aallon ohjaajia olivat Alain Resnais, Jacques Demy ja Louis Malle.

Uuden aallon elokuvantekijöiden keskuudessa syntyi ajatus "auteurista", itsenäisesti toimivasta ohjaajasta, jonka henkilökohtainen näkemys tuottaisi omakohtaisia elokuvia. Tämä ilmeentyy mm. siinä, että ohjaajat käsikirjoittivat itse elokuvansa. Ohjaajat halusivat korostaa sitä, että jokaisella heistä on oma tyylinsä ja tapansa tehdä elokuvia.

Nimensä mukaisesti uusi aalto mullisti ranskalaisen elokuvateollisuuden. Ennen uutta aaltoa Ranskan elokuvateollisuus oli hyvin hierarkkinen ja suhtautui torjuvasti uusiin vaikutteisiin. Sen sijaan uusi aalto tarjosi pienen budjetin elokuvia ja uusia näyttelijöitä. Studioista siirryttiin Pariisin kaduille, ja ohjaajat vangitsivat uuden sukupolven elintavat, mm. kielenkäytön ja muodin.

Uusi aalto laukaisi samankaltaisia reaktioita myös muiden maiden elokuvateollisuudessa.