Sikkim

Sikkim
Vaakuna
Vaakuna
Sikkimin sijainti Intian kartalla.
Sikkimin sijainti Intian kartalla.
Valtio  Intia
Intian piirikunnat 4 piirikuntaa
Perustettu 16. toukokuuta 1975
Hallinto
 – hallinnollinen keskus Gangtok
 – Kuvernööri Ganga Prasad
 – Pääministeri Prem Singh Tamang
Edustus Intian parlamentti
 – Ylähuone Rajya Sabha 1 paikkaa
 – Alahuone Lok Sabha 1 paikkaa
Pinta-ala 7 096 km²
Väkiluku (2011) 610 577 (31.)
 – väestötiheys 86 as./km²
https://www.sikkim.gov.in/

Sikkim on Intian osavaltio maan koillisosassa Nepalin ja Bhutanin välissä Kiinan vastaisella rajalla. Osavaltion pääkaupunki on Gangtok, ja suuri osa sen pinta-alasta koostuu lumihuippuisista vuorista. Sikkimin kuningaskunta perustettiin vuonna 1642, ja kuninkaiden dynastia hallitsi maata aina vuoteen 1975 saakka. Sikkim ajautui 1800-luvulla Brittiläisen Intian alaisuuteen, mutta maa ei liittynyt Intiaan Intian itsenäistyessä vuonna 1947. Maasta tuli kuitenkin Intian protektoraatti vuonna 1950, ja vuonna 1975 se liittyi kansanäänestyksen jälkeen Intiaan uutena osavaltiona. Kiina ei ole täysin selvästi tunnustanut liitosta, ja mailla on myös rajakiista koskien pientä aluetta osavaltion pohjoisosassa. Nykyisin Sikkimin valtaväestö polveutuu enimmäkseen nepalilaisista maahanmuuttajista. Alueen alkuperäiset heimot muodostavat väestöstä noin viidenneksen. Suurimpia uskontoja ovat hindulaisuus ja buddhalaisuus. Vuonna 2011 osavaltion väkiluku oli 610 577.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search