Skolastiikka

Danten Paratiisi, Danten ja Beatricen ympärillä muun muassa skolastikot Tuomas Akvinolainen, Albert Suuri ja Petrus Lombardus (Philipp Veit, maalaus Casino Massimossa Roomassa)

Skolastiikka (lat. scholasticus, kreik. σχολαστικός, suom. kouluun kuuluva) oli filosofinen suuntaus tai menetelmä, jonka mukainen opetus oli vallalla keskiajan oppineiden parissa noin vuosina 1100–1500. Skolastiikka pyrki yhdistämään antiikin tieteet ja filosofian, erityisesti aristotelismin, ja vallitsevan uskonnon pyhät kirjoitukset ja opetukset.

Skolastiikalla tarkoitetaan yleensä lähinnä kristittyä skolastiikkaa, joka vaikutti kristittyjen teologien piirissä suurten eurooppalaisten yliopistojen teologisissa tiedekunnissa, mutta myös islamilaisten ja juutalaisten teologien piirissä esiintyi täysin samanlaista lähestymistapaa. Skolastinen filosofia yhdisti yleensä logiikkaa, metafysiikkaa ja semantiikkaa yhdeksi oppiaineeksi. Sen katsotaan edistäneen logiikan kehitystä huomattavasti aikaisempaan filosofiaan verrattuna.

Skolastiikalla ei varsinaisesti tarkoiteta mitään tiettyä filosofista näkemystä tai uskomuksia, vaan enemmän tutkimiseen, ymmärtämiseen ja oppimiseen käytettyä metodia — työkalua, ajattelutapaa tai lähestymistapaa — jossa pääpaino oli dialektisessa päättelyssä. Skolastiikan tavoitteena oli löytää vastaus johonkin kysymykseen tai selvittää looginen ristiriita. Vaikka skolastista metodia käytettiinkin lähinnä keskiajan teologisten ongelmien ratkomiseen, sitä voitiin käyttää myös muiden filosofisten ongelmien tutkimiseen.

Skolastiikkaa vastustivat jo keskiajalla mystikot. Renessanssin aikana skolastiikka enimmäkseen syrjäytettiin.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search