Sosialismi

Sosialismi on vasemmistolainen poliittinen aatesuunta, jossa pyritään työläisten aseman parantamiseen ja kansantalouden julkiseen ohjaukseen.[1][2][3] Sosialistisen liikkeen monimuotoisuuden vuoksi sosialismille ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää.[4][5] Historiallisesti sen keskeisin tavoite on ollut tuotannontekijöiden yhteisomistus.[3][6]

Sosialismi syntyi Euroopassa teollisen vallankumouksen aikana 1800-luvulla vastareaktiona varallisuuserojen kasvulle ja tehdastyötä tekevien ihmisten heikolle asemalle. Sosialismin nimitystä käytettiin ensimmäisenä utopiasosialisteista, jotka 1800-luvun vaativat yksityisomistuksen lakkauttamista ja perustivat kommuuneja. Tunnetuimman sosialistisen oppirakennelman esittivät Karl Marx ja Friedrich Engels 1800-luvun puolivälissä. Marxin ja Engelsin mukaan kapitalistinen tuotantotapa oli väistämättä ajautumassa kriisiin, jolloin tuotantovälineet siirrettäisiin yhteisomistukseen ja markkinat korvautuisivat suunnitelmataloudella.

Marx ja Engels uskoivat sosialismin syntyvän vallankumouksessa, kun köyhälistö nousisi kapinaan ja tuhoaisi kapitalismin. 1800-luvun lopulla syntynyt revisionistinen liike hylkäsi vallankumouksen ja sitoutui edistämään tavoitteitaan parlamentarismin keinoin. Maltillisesta sosialismista tuli kapitalismin sisäinen uudistusliike. Sosiaalidemokratia luopui yhteisomistuksen tavoittelusta ja pyrkii edistämään tasa-arvoa markkinatalouden sääntelyllä ja sosiaaliturvalla.

Sosialisteja yhdistää kielteinen suhtautuminen ihmisten väliseen kilpailuun ja häikäilemättömään oman edun tavoitteluun. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ihanteita pyritään edistämään yhteisomistuksella, yhteistyöllä ja tasaisella tulonjaolla. Sosialismi on kollektivistista eli siinä korostetaan yhteisöä yksilön sijasta. Talouden julkinen säätely voi sosialistissa opeissa toteutua valtion keskusjohtoisella suunnittelulla (kuten reaalisosialismissa), ruohonjuuritason demokratialla (kuten anarkismissa ja anarkosyndikalismissa) tai edustuksellisen demokratian avulla (kuten demokraattisessa sosialismissa).

  1. sosialismi Kielitoimiston sanakirja. 2024. Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy. Viitattu 1.6.2024.
  2. sosialismi Tieteen termipankki. 5.12.2014. Viitattu 1.6.2024.
  3. a b Wiberg 2011, s. 500: ”Sosialismin kannattamaan yhteiskuntamalliin kuuluu tuotantovälineiden ja talouden voimavarojen yhteisomistus sekä valtion tai yhteisön vahva kontrolli taloudessa markkinoiden sijaan. Taloudellisella tasa-arvolla on sosialistien oikeudenmukaisuuskäsityksessä keskeinen osa. – – Monet sosialistipuolueet ja liikkeet ovat muokanneet historiallista tavoitettaan ja siksi sosialismi-sana liittyy nykyään myös useisiin sellaisiin puolueisiin ja ryhmiin, jotka hyväksyvät markkinatalouden.”
  4. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Szelényi1 ei löytynyt
  5. Geoghegan 2014, s. 74–75: ”The key problem in defining socialism, as with all ideologies, is that of adequately capturing similarity and difference; showing what unites socialists without minimising the tremendous differences which separate them.”
  6. Nurmiainen, Jouko: Historia:sosialismi Tieteen termipankki. 8.1.2020. Viitattu 1.6.2024.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search