Sosialismi

Sosialismi on vasemmistolainen poliittinen aatesuunta, jossa pyritään työläisten aseman parantamiseen, ja jossa suositaan tuotantovälineiden yhteisomistusta.[1]

Sosialismi syntyi Euroopassa teollisen vallankumouksen aikana 1800-luvulla vastareaktiona varallisuuserojen kasvulle ja tehdastyötä tekevien ihmisten heikentyneelle asemalle. Sosialismin monimuotoisuuden vuoksi sille ei ole yksiselitteistä määritelmää. Sosialistit yleensä suhtautuvat ihmisten väliseen kilpailuun ja häikäilemättömään oman edun tavoitteluun kielteisesti. Siksi ihmisten välinen tasa-arvo, jota sosialistit pitävät yleensä tärkeänä, saavutetaan sosialistien mielestä yhteisomistuksella, yhteistyöllä ja tasaisella tulonjaolla. Sosialismi on kollektivistista eli siinä korostetaan yhteisöä yksilön sijasta.

Tunnetuimman sosialistisen oppirakennelman esittivät Karl Marx ja Friedrich Engels. Kapitalistista tuotantotapaa seuraavaan sosialistiseen tuotantotapaan kuului tuotantovälineiden siirtäminen yhteisomistukseen, minkä jälkeen tuotantoelämää ohjattaisiin suunnitelmatalouden eikä markkinoiden pohjalta.

Kaikki nykyajan sosialistiset liikkeet eivät enää tavoittele yhteisomistusta. Sen sijaan ne pyrkivät tuomaan markkinatalouteen enemmän julkista sääntelyä. Omaisuuden uudelleenjaon kautta aikaansaatava varallisuuden tasaisempi jakautuminen on samoin tärkeä tavoite. Talouden julkinen säätely voi sosialistissa opeissa toteutua valtion keskusjohtoisella sääntelyllä (kuten reaalisosialismissa), ruohojuuritason demokratialla (kuten anarkismissa ja anarkosyndikalismissa) tai edustuksellisen demokratian avulla (kuten demokraattisessa sosialismissa).

  1. sosialismi (Historia) Tieteen termipankki. Viitattu 28.5.2024.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search