Suurkirkko (Tukholma)

Suurkirkko
Storkyrkan
Kirkkokunta Ruotsin kirkko
Hiippakunta Tukholman hiippakunta
Seurakunta Stockholms domkyrkoförsamling
Rakentamisvuosi 1306 (vihitty)
Tyylisuunta Tiiligotiikka, barokki
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Suurkirkko (ruots. Storkyrkan), toiselta nimeltään Pyhän Nikolain kirkko (ruots. Sankt Nikolai kyrka), on Ruotsin pääkaupungin Tukholman vanhin seurakuntakirkko. Se sijaitsee vanhassakaupungissa, lähellä kuninkaallista linnaa sekä Börshusetia. Vuoteen 1907 se oli Ruotsin kuninkaiden kruunajaiskirkkona. Se on myös ollut Tukholman tuomiokirkkona vuodesta 1942. Ensimmäisen kerran Suurkirkko mainittiin tekstissä vuonna 1279, ja luterilainen kirkko siitä tuli vuonna 1527. Se on yksi Tukholman suosituimmista nähtävyyksistä.

Suurkirkon arkkitehtuuri seuraili alun perin täysin 1300-luvun gotiikkaa. Arkkitehti Johan Eberhard Carlbergin johdolla kirkon ulkoasu kuitenkin muutettiin edustamaan barokkia, ja työ valmistui 1743[1]. Kirkko myös kätkee sisäänsä korvaamattomia taideaarteita, muun muassa Pyhää Yrjänää ja lohikäärmeettä kuvaavan puisen patsaan, jonka on suunnitellut Bernt Notke. Kirkon ainoa torni on 66 metrin korkuinen.

Kirkossa on Ruotsin tunnetuimman keskiaikaisen maalarin Albertus Pictorin seinämaalauksia 1400-luvulta.[2]

  1. Stockholms domkyrkoförsamling (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Kyrkor Albertus Pictor Project. Arkistoitu 13.2.2015. Viitattu 4.1.2014.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search