Thurioi

Thurioi
Θούριοι
Sybariin/Thurioin arkeologista aluetta. Rauniot ovat pääosin roomalaisen Kopiain kaupungin ajalta.
Sybariin/Thurioin arkeologista aluetta. Rauniot ovat pääosin roomalaisen Kopiain kaupungin ajalta.
Sijainti

Thurioi
Koordinaatit 39°43′02″N, 16°29′27″E
Valtio Italia
Paikkakunta Cassano all'Ionio, Cosenza, Calabria
Historia
Tyyppi kaupunki
Ajanjakso 443–194 eaa. (Thurioi)
193 eaa.–600-luku jaa. (Kopiai)
Kulttuuri antiikki
Alue Suur-Kreikka
Aiheesta muualla

Thurioi Commonsissa

Thurioi (m.kreik. Θούριοι, Thūrioi tai Thourioi, myös Θούριον, Thūrion tai Thourion; lat. Thurii, Thurium), myöhemmin Kopiai (m.kreik. Κοπιαί; lat. Copia, Copiae), oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Suur-Kreikassa eli Magna Graeciassa nykyisen Italian alueella.[1][2][3] Se sijaitsi aikaisemman Sybariin kaupungin paikalla, nykyisen Cassano all'Ionion kunnan alueella noin kolme kilometriä koilliseen nykyisestä Thurion kylästä ja noin 4,5 kilometriä kaakkoon nykyisestä Sibarin kylästä.[4]

Thurioi oli alun perin kreikkalainen siirtokunta. Se tuli Rooman vallan alle 200-luvulla eaa.[2][3]

  1. Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”74 Thourioi”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis, s. 295–299, 304–307. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. a b Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”THURII later COPIA, Apulia, Italy”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. a b Smith, William: ”Thurii”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. Sybaris/Thurii/Copia Pleiades. Viitattu 1.3.2018.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search