Tulitikku

Tulitikku on tulentekoväline, jossa tikun toinen pää on päällystetty syttymisherkällä seoksella. Seos syttyy kitkan aiheuttaman lämmön voimasta, kun tikun päätä raapaistaan karkeaa pintaa, tavallisesti tulitikkuaskin raapaisupintaa, vasten.

Tulitikku on tavallisesti noin 4,5 senttimetrin pituinen puusta tai pahvista tehty tikku, jonka päässä on syttyvä aines. Tikun pituus 4,5 cm juontuu kanuunan sytytyslangan pituudesta. Ammattipiireissä^selvennä puhuttiin aikoinaan tykkimiesten tapaan^selvennä palamisnopeuksista^selvennä.^[1]

Pidempiä tulitikkuja ovat mm. pitkät tulitikut (5,6 cm), erikoispitkät tulitikut (9,5 cm) ja takkatikut. Tulitikun pään aines voidaan tehdä esimerkiksi kaliumkloraatista, rikistä ja lasinsiruista. Kaliumkloraatin tarkoitus on tuottaa palamiseen happea, jonka ansiosta tulitikku syttyy voimallisemmin. Rikki on palava ainesosa. Lasi on tarkoitettu tuottamaan hankausta, jotta rikki syttyisi. Itse tikku on yleensä valmistettu haavasta^[2]

Tulitikun sytytys tapahtuu raapaisemalla tikkua tulitikkuaskin raapaisupintaan, jossa on punaista fosforia ja lasijauhetta, tai johonkin muuhun karheaan pintaan. Tikun pään aines ja tulitikkurasian raapaisupinta aiheuttavat kitkaa, jolloin tulitikku syttyy.

Tulitikkuaskissa on keskimäärin noin 50 tulitikkua. Tulitikkuaskeja myydään yksittäin tai punteissa. Punttiin kuuluu 10 tulitikkuaskia. Tulitikkurasioiden etiketit ovat keräilykohteita.

1. ↑ Jukka Sihvonen: Syttyy miten sattuu – Tulitikkuja etsimässä, s. 126. TM, Tekniikan maailma 18/09
2. ↑ Otavan iso Fokus, 7. osa (Sv-Öö), s. 4317, art. Tulitikut. Otava, 1974. ISBN 951-1-01251-4.