Uusi-Espanja

Uuden-Espanjan lippu.
Uuden-Espanjan varakuninkaan hallitsemat alueet kartalla.

Uusi-Espanja (esp. Nueva España) on Espanjan Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa vuosina 1520–1821 sijainneista siirtomaista käytetty nimitys.

Uusi-Espanja oli vuodesta 1535 alkaen varakuningaskunta, jota hallitsi Méxicon kaupungista käsin Espanjan kuninkaan nimittämä varakuningas. Alueeseen kuuluivat nykyinen Meksiko, Väli-Amerikka Costa Rican etelärajalle asti sekä suurin osa Yhdysvaltain lounaisosasta: nykyiset Kalifornian, Nevadan, Arizonan, Utahin, New Mexicon, Coloradon ja Texasin osavaltiot ja osa Wyomingin osavaltiosta. Etelä-Amerikan puolella oli Perun varakuningaskunta, johon kuuluivat Panama, Kolumbia, Venezuela, Ecuador, Peru, Bolivia, Argentiina ja Chile.

Uuden-Espanjan pohjoisraja säilyi suhteellisen muuttumattomana vuonna 1819 tehtyyn Adamsin–Onísin sopimukseen asti. Espanja menetti siirtomaansa Amerikoissa Kuubaa ja Puerto Ricoa lukuun ottamatta tunnustaessaan Meksikon itsenäisyyden vuonna 1821.

Myös Filippiinejä ja Guamia hallittiin siirtomaina Uudesta-Espanjasta käsin vuosina 1565–1821. Ne säilyivät Espanjan kruunun alaisina vuoden 1898 Espanjan–Yhdysvaltain sotaan asti. Samassa sodassa Espanja menetti myös Kuuban ja Puerto Ricon.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search