Vanhoillislestadiolaisuuden kritiikki

Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu. Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla.

Tämän artikkelin johdanto ei ole riittävän hyvä johdatus artikkelin aiheeseen. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin johdantoa. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: johdanto on liian pitkä. siirrettävä tekstiä alaotsikoiden alle. johdantoon on tarkoitus jäädä tiivistelmä artikkelin tärkeimmistä kohdista

Vanhoillislestadiolaisuutta, lestadiolaisen herätysliikkeen selvästi suurinta suuntausta, ovat arvostelleet sekä evankelis-luterilainen kirkko, valtiollisen perustuslain ja tasa-arvolainsäädännön asiantuntijat sekä tähän liittyvät valtiolliset toimijat sekä yksittäiset kristityt herätysliikkeen sisällä ja ulkopuolella. Kirkon taholla voimakkain kritiikki on kohdistunut ekslusiiviseen (muut yhteisöt pois sulkevaan) seurakuntaoppiin, itse asiassa jo 1800-luvun lopulta lähtien nykypäivään saakka. Viime vuosina Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa esimerkiksi Kotimaa-lehden päätoimittaja Olli Seppälä ja teologian tohtori Kari Kuula ovat pitäneet ristiriitaisena, että luterilaisen kirkon sisällä toimii suuri, tiiviisti organisoitunut uskonnollinen ryhmä, jonka käsitykset pelastuksesta, kasteesta ja seurakunnasta ovat ristiriidassa luterilaisen kristinopin kanssa.^[1][2]

Herätysliikkeen oman jäsenistön piirissä on esitetty uskonkäsitykseen liittyvää opillista kritiikkiä, erityisesti raamattukäsitykseen ja seurakuntaoppiin sekä elämäntapanormeihin liittyen.^[3][4][5]

Kun vanhoillislestadiolaisuuden piirissä alkoi paljastua useita lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia vuonna 2010, ne herättivät liikkeen sisällä keskustelua siitä, onko herätysliikkeen omissa toimintatavoissa mekanismeja, jotka luovat tilaa rikoksille ja niistä vaikenemiselle.^[6] Internet-keskustelujen vilkastuttua on alettu vaatia myös avointa ja vapaata keskustelua ilman pelkoa painostetuksi joutumisesta.^[7]

Nuoremman polven teologit ovat nostaneet kysymyksenalaiseksi myös naispappeuden torjuvan SRK:n päätöksen vuodelta 1986, sen jälkeen kun evankelis-luterilainen kirkko päätti tiukentaa virkakäsityksen noudattamista ja olla jatkossa vihkimättä virkaan pappeja, jotka torjuvat naispappeuden.^[8][9]

Kun vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat asettuivat kannattamaan kirkolliskokouksessa samasukupuolisten parien puolesta rukoilemisen sallimista,^[10] ratkaisu herätti laajaa kritiikkiä liikkeen sisällä.^[11][12][13]

Vanhoillislestadiolaisuudessa harjoitettu sisäinen kuri ja ns. hoitokokous -käytäntö ovat herättäneet julkista kritiikkiä. Arvostelussa kyseistä menettelyä pidetään sekä sinänsä epäluterilaisena että hengellisenä painostuksena ja väkivaltana. Hoitokokousten ihmissuhteita pirstovat seuraamukset ovat järkyttäneet monia (esimerkiksi tv-toimittaja Hannu Karpo ja teologi ja pappi Päivi Aikasalo).^[14][15] Arkkipiispa Jukka Paarma nosti esiin kirkon toivomuksen hengellisestä väkivallasta luopumisesta ja avoimemmasta sisäisestä keskustelusta suviseurojen juhlapuheessaan vuonna 2009.^[16]

Herätysliikkeen sisällä on esitetty toivomuksia SRK:lle hoitokokouksiin liittyvän väkivallan selvittämisestä esim. riippumattoman tutkimuksen avulla.^[3][17] Myös Oulun yliopiston historian professori Jouko Vahtola, dosentti Seppo Lohi, dosentti Mauri Kinnunen ja Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen ovat esittäneet julkisuudessa, että 1970–80-luvulla järjestettyihin hoitokokouksiin liittyvät asiat tutkittaisiin.^[18][19] Vuonna 2010 Lapin yliopistossa käynnistettiin Suomen Akatemian rahoittama vanhoillislestadiolaisuuden yhteiskunnallista valtaa koskeva tutkimushanke, jonka osana tutkitaan myös hoitokokouskokemuksia. Hanketta johtaa PhD Mika Luoma-aho.^[20] TT Mikko Ketola Helsingin yliopistosta on tutkinut hoitokokouksiin liittyen kysymystä SRK:n julkisesta anteeksipyynnöstä.^[21]

Liikkeen johto on puolustautunut hengellistä väkivaltaa koskevia syytöksiä vastaan nimittämällä hoitokokouksia "sielunhoidoksi", mutta kriitikot ovat kyseenalaistaneet tämän, viitaten evankelis-luterilaisen kirkon sielunhoitokäytäntöön ja määrittelyyn kristillisestä sielunhoidosta, jota hoitokokoukset eivät heidän mukaansa täytä (vapaaehtoisuus, sielunhoitoa tarvitsevan henkilön aloitteellisuus, kahdenkeskisyys sekä luottamuksellisuus ja vaitiolovelvollisuus).^[22]

Vanhoillislestadiolaista liikettä on arvosteltu myös patriarkaalisuudesta. Liikkeen keskusyhdistyksen, Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys ry.:n johtokuntaan (nykyisin 24 jäsentä) ei ole valittu koskaan yhtään naista sen yli sadan toimintavuoden aikana. Naisia ei hyväksytä puhujiksi, eikä vanhoillislestadiolaisuus hyväksy naispappeutta. Naisiin myös muilla elämänalueilla kohdistuvaa kontrollia on arvosteltu julkisuudessa. Ihmisoikeusliitto ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunta ovat todenneet v. 2009, että liikkeen ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuslainsäädäntöä, johon Suomi on kansainvälisesti sitoutunut.^[23][24]

Vanhoillislestadiolaisia on moitittu hengellisesti ylpeiksi, ja heidän on sanottu pitävän itseään muita parempina ihmisinä. Heitä on syytetty jopa antinomismista runsaan anteeksiannon takia, kun he "antavat anteeksi seiniä myöten". Syntien anteeksi saamista on pidetty liian helppona.^[25] Vanhoillislestadiolaisuudessa on monesti todettu, että he antaisivat synnit anteeksi "seinien ulkopuolellekin", jos vain muut haluaisivat.^lähde?

Internetin keskustelupalstoilla lestadiolaisuutta arvostellaan siitä, että naiset alistetaan synnytyskoneiksi.^[26] 1970-luvulla Helsingin Sanomissa kirjoitettiin tapauksista, joissa lääkäri oli ehdottanut lestadiolaisnaisille sterilisaatiota huonon terveyden vuoksi, mutta rauhanyhdistys ei ole antanut siihen lupaa, jolloin äiti kuoli tultuaan jälleen raskaaksi.^[27]

Lestadiolaisia on syytetty toisten asioihin sekaantumisesta, kun he itse ajattelevat toimivansa Kristuksen kirkkolain mukaan. Vanhoillislestadiolaiset saarnaajat korostavat usein kuuliaisuutta "seurakuntaäidille".

Tutkija Aini Linjakumpu on kritisoinut liikettä siitä, että vaikka liikkeen yhtenäisyys rakentuu uskonnollisten määräysten, kuten televisio- ja ehkäisykiellon varaan, ei ole olemassa luetteloa synneistä, vaan synti määräytyy yhteisön sisällä. Linjakummun näkemyksen mukaan tämä mahdollistaa yhteisön johtajavaltaisessa rakenteessa vallankäytön muihin yhteisön jäseniin. Lestadiolaisuus, kuten muutkin suljetut uskonnolliset yhteisöt yleensä, on Liljakummun mukaan selkeä hierarkkinen organisaatio, jossa liikkeen johtajat määrittelevät uskonnollisen sanoman tulkinnan ja valvovat jäsenten toimintaa. Suljettu yhteisö rakentuu myös etäisyyden ottamiseen muihin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kulttuureihin. Liikkeen opillinen käsitys kieltää niiden pelastumisen, jotka eivät ole heidän kanssaan samassa uskossa ja opissa.^[28]

Tutkija Aini Linjakumpu toteaa, että koska synnistä ei ole olemassa ehdotonta totuutta, toisten uskovaisten syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa. Käytännössä vanhoillislestadiolaisen liikkeen johtajat ovat yhteisön puhtauden ja opin ylimpiä vartijoita. Hierarkian kautta puhdasoppisuus laskeutuu myös liikkeen alimmille tasoille.^[28]

Toimittaja Marjo Valtavaaran mukaan vanhoillislestadiolaisuudessa on kasvavaa tyytymättömyyttä uskonnon ulkoisia "sääntöjä" kohtaan. Tyytymättömyys purkautuu lähinnä pienissä piireissä ja internetin keskusteluissa, koska Valtavaaran mukaan julkista kritiikkiä ei liikkeen piirissä uskalleta esittää. Toisinajattelijat haluaisivat "puhdasta luterilaista uskoa" ilman heidän säännöiksi kokemiaan "armoneuvoja".^[29] Uskontojen uhrien tuen mukaan vanhoillislestadiolaiset ovat Jehovan todistajien ohella Suomessa runsaimmin hengellistä väkivaltaa harjoittava yhteisö^[30].

1. ↑ ? Kotimaa ^{[vanhentunut linkki]}
2. ↑ Kari Kuula, Teologinen kohukirja: Vanhoillislestadiolaisuuden anomalia kirkossa Kotimaa 24.6.2009 blogi ^{[vanhentunut linkki]} (Arkistoitu)
3. ↑ ^{a b} Mauri Kinnunen: Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet. Kaleva, 2006, nro 1.10.2006.
4. ↑ Juho Kalliokoski: Kuuliaisuutta mutta kenelle? Kaleva 24.9.2009, Kotimaa 1.10.2009
5. ↑ Topi Linjama: Olemmeko luterilaisia? kotimaa24.fi. Viitattu 11.12.2010.
6. ↑ Pekka Asikainen: Nyt olisi aika toimia kotimaa24.fi. Viitattu 14.12.2010.
7. ↑ Topi Linjama: Avoimen keskustelun esteitä (Archive.org) Kotimaa24.fi. 8.12.2010. Viitattu 11.12.2010.
8. ↑ Johannes Ijäs: "Naispappeudesta syytä keskustella". Kotimaa24 18.9.2010
9. ↑ Pekka Helin: Väitöskirjaa tekevä Mari Leppänen arvioi: “Useat lestadiolaispapit kannattavat naispappeutta".. Rauhan Tervehdys, 2010, nro 36, s. 7.
10. ↑ Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset äänestivät rukouksen puolesta kotimaa24.fi. Viitattu 11.12.2010.
11. ↑ Yrjö Tala: O tempora, o mores!. Kaleva, 2010, nro 23.11.2010.
12. ↑ Jaakko Tölli, Joona Korteniemi: Rukous ihmisten vai parien puolesta? p2.foorumi.info. Viitattu 2.4.2011. Kaleva, 2010, Nro. 30.11.2010
13. ↑ Martti Murtoperä, Pauli Niemelä, Hannu Ojalehto: Kaikkien puolesta voidaan rukoilla. Kaleva, 2010, nro 23.11.2010.
14. ↑ Tuomas Peltomäki: Karpolla on yhä asiaa. Helsingin Sanomat 23.5.2007
15. ↑ Päivi Aikasalo: Uskonnollista vallankäyttöä, Kotimaa 4.3.2009 ^{[vanhentunut linkki]} (Arkistoitu)
16. ↑ Jukka Paarma: Vapauteen Kristus meidät vapautti evl.fi. Viitattu 11.12.2010.
17. ↑ Vuokko Ilola: Hoitokokoukset täytyy selvittää! Kotimaa 18.12.2008
18. ↑ Johannes Ijäs: Lestadiolaisjohtaja: Hoitokokouksia voi tutkia. Kotimaa, 31.7.2008
19. ↑ Kuusamossa keskusteltiin lähihistorian tutkimuksesta. Koillissanomat 1.5.2009
20. ↑ Lars Levi Laestadius -blogi (englanniksi)
21. ↑ Mikko Ketola: Apologising for Past Errors: Two Finnish Religious Revival Movements and Their Different Strategies freepathways.wordpress.com. Viitattu 11.12.2010.
22. ↑ Sanasto: Sielunhoit Evl.fi
23. ↑ Ihmisoikeusliiton näkökulmia ehkäisykieltoon (5.3.2009) päivitetty 15.6.2009 Ihmisoikeusliitto.fi ^{[vanhentunut linkki]} (Arkistoitu sisältää kaksi toimimatonsa linkkiä)
24. ↑ ? ^{[vanhentunut linkki]} Sosiaali- ja terveysministeriö
25. ↑ Lähde puuttuu
26. ↑ Anssi Miettinen: Lisääntykää ja täyttäkää maa. Kuukausiliite, 2006, nro 8, s. 57.
27. ↑ Huurre, Irene ja Salmela, Marja: Lestadiolaisuus työllistää mielenterveystyöntekijät. Helsingin Sanomat, 1979, nro 304, s. 6. "Lääkärit tietävät tapauksia, joissa toistakymmentä lasta synnyttäneille lestadiolaisnaisille ehdotetaan sterilisaatiota huonon terveyden vuoksi. Rauhanyhdistys ei kuitenkaan anna siihen lupaa, ja äiti kuolee, kun hän varoittelusta huolimatta tulee jälleen raskaaksi."
28. ↑ ^{a b} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Linjakumpu ei löytynyt
29. ↑ Valtavaara, Marjo: Lestadiolaiset keskustelevat nyt kiivaasti oikeista elämäntavoista. Helsingin Sanomat, 23.10.2007, nro 290, s. A4.
30. ↑ Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa Blogi Etniset vanhoillislestadiolaiset Wordpress 1.7.2010