Varjoaine

Aivoverisuonten angiografiakuvaus, jossa on käytetty jodipitoista varjoainetta.

Varjoaine on radiologisissa kuvantamistutkimuksissa käytettävä aine, jonka avulla parannetaan elimistön rakenteiden tai nesteiden näkyvyyttä. Varjoaine on ominaisuuksiltaan sellainen, että röntgensäteet läpäisevät sen eri tavalla kuin ympäröivät rakenteet, jolloin se muodostaa havaittavan kontrastieron. Useat varjoaineet ovat röntgensäteitä läpäisemättömiä.

Varjoaineen tyyppi valitaan kuvauksen mukaan. Varjoaineet jaotellaan yleensä jodipitoisiin ja ei-jodipitoisiin aineisiin, joista jälkimmäiset sisältävät lähinnä bariumia. Jodipitoisia varjoaineita käytetään esimerkiksi verisuonten, virtsateiden, kohdun ja munanjohdinten kuvauksissa, kun taas bariumvarjoaineita käytetään suolistokuvauksissa. Gadolinium-varjoaine on käytössä magneettikuvausten tehostamiseksi.

Koska varjoaine poistuu elimistöstä munuaisten kautta, ennen kuvausta täytyy varmistaa, että potilaan munuaiset toimivat normaalisti. Allergia varjoaineelle on harvinainen, mutta mahdollinen.[1] Varjoaine voi aiheuttaa päänsärkyä ja oksentelua, vaikkei olisikaan allerginen varjoaineelle.

  1. Pertti Mustajoki, Jarmo Kaukua: Varjoainekuvaukset. Duodecim Terveyskirjasto. Arkistoitu 15.4.2016. Viitattu 18.7.2007.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search