Videonauhuri

Tyypillinen Philipsin videonauhuri.

Videonauhuri eli kuvanauhuri on laite, jolla tallennetaan elektronista liikkuvaa kuvaa (videota) ja ääntä magneettiselle videonauhalle. Nauhurin keksiminen toi monia etuja ensin televisiotuotantoon ja myöhemmin viihdekäyttöön esimerkiksi kotona. Ennen videonauhureita televisioasemat joutuivat lähettämään ohjelmansa suorina lähetyksinä tai elokuvafilmille tallennettuina, jolle ohjelmat myös mahdollista uusintaesitystä ja arkistointia varten piti kuvata.

Videonauhurit yleistyivät 1970-luvun lopulta alkaen kotitalouksien laitteina. Televisio-ohjelmia tallennettiin tarkoitusta varten myytäville tyhjille kaseteille, ja elokuvia tai muita kaupallisia tallenteita vuokrattiin tai ostettiin valmiina kasetteina kotikäyttöön.

2000-luvun alussa yleistynyt digitaalinen kuvantoistotekniikka syrjäytti magneettinauhat tallennusmediana ja kuvanauhureista tuli vintage-tekniikkaa 2010-luvun kuluessa. Digitaalinen tallennus- ja toistoteknologia eli laserilla tai sinilaserilla luettavat digitaalilevyt sekä digitaaliset muistit korvasivat analogiset järjestelmät. Digitaalinen suoratoisto puolestaan on vähentänyt fyysisten formaattien käyttöä.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search