Viron sosialistinen neuvostotasavalta

Viron sosialistinen neuvostotasavalta Eesti Nõukogude Sotsialistlik Vabariik (viroksi) Эсто́нская Сове́тская Социалисти́ческая Респу́блика Estonskaja Sovetskaja Sotsialistitšeskaja Respublika (venäjäksi)
1940–1941, 1944–1991
lippu vaakuna
Viron SNT:n sijainti Neuvostoliitossa.
Valtiomuoto	neuvostotasavalta
osa	Neuvostoliittoa
Korkeimman neuvoston puheenjohtaja	Ensimmäinen: Johannes Vares Viimeinen: Arnold Rüütel
Pääkaupunki	Tallinna
Pinta-ala
– yhteensä	45 100[1] km²
Väkiluku (1989)	1 573 000[2]
– väestötiheys	34,9 / km²
Viralliset kielet	viro ja venäjä (de facto)
Kielet	viro ja venäjä
Valuutta	Neuvostoliiton rupla (SUR)
Aikavyöhyke	+3
Tunnuslause	Kõigi maade proletaarlased, ühinege!
Kansallislaulu	”Viron sosialistisen neuvostotasavallan hymni”
Edeltäjä	Viro
Seuraaja	Viro
Infobox OK

Viron sosialistinen neuvostotasavalta, lyhenteeltä Viron SNT (suomeksi myös Eestin sosialistinen neuvostotasavalta tai Eestin SNT, vir. Eesti Nõukogude Sotsialistlik Vabariik, Eesti NSV, ENSV, ven. Эсто́нская Сове́тская Социалисти́ческая Респу́блика, Эсто́нская ССР, ЭССР, Estonskaja Sovetskaja Sotsialistitšeskaja Respublika, Estonskaja SSR, ESSR) oli Baltian maiden miehityksen myötä Viron tasavallan alueelle perustettu Neuvostoliiton jäsentasavalta.

Nimitys otettiin käyttöön toisen maailmansodan aikana, jo 21. heinäkuuta 1940 ennen 5. elokuuta tapahtunutta Neuvostoliittoon liittämistä, kun Neuvostoliiton tukemat kommunistit julistettiin 14.–15. heinäkuuta järjestettyjen vaalien voittajiksi.

Viron alue oli Saksan hallussa vuosina 1941–1944, jolloin sitä kutsuttiin Viron päähallintopiiriksi (saks. Generalbezirk Estland) ja se määriteltiin osaksi Ostlandin valtakunnankomissariaattia (Reichskommissariat Ostland). Vuonna 1944 alue palautui neuvostohallinnon piiriin. Vuonna 1991 maa itsenäistyi jälleen Viron tasavallaksi.

Leningradin suurkaupungin läheisyys tarkoitti Virolle, että maa oli alistettuna Leningradin ruoka- ja energiahuollon turvaamiseen. Viro tuotti maataloustuotteita, erityisesti maitoa, ja öljyä ja sähköä öljyliuskeesta sekä liuskekaasua. Öljyliuskeesta valmistettua polttoainetta käytettiin Neuvostoliiton Itämeren-laivastossa ja liuskekaasua johdettiin kaasuputkea pitkin Leningradiin.

1. ↑ Kaufman, Richard F. & Hardt, John Pearce: The Former Soviet Union in Transition, s. 572. M.E. Sharpe, 1993. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.1.2017).
2. ↑ Государственный комитет СССР по статистике: Население СССР по данным всесоюзной переписи населения 1989 г., s. 9. Финансы и статистика, 1990. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.1.2017). (Arkistoitu – Internet Archive)