Yliopistolaitos Suomessa

Koulutus Suomessa
Esiaste
varhaiskasvatus
esikoulu
Perusaste
peruskoulu
Toinen aste eli keskiaste
lukio
ammattikoulutus
ammatillinen aikuiskoulutus
kaksoistutkinto
Korkea-aste
ammattikorkeakoulu
yliopisto
Historiallisia oppilaitosmuotoja
kansakoulu
oppikoulu
opistoaste
kouluaste
Osa artikkelisarjaa
Suomen politiikka
Suomen vaakuna
Turun yliopisto.

Suomen yliopistolaitos muodostuu pääosin yliopistoista sekä joistakin niihin rinnastettavista korkeakouluista.

Suomessa on useiden yhdistämisten jälkeen 14 yliopistoa. Vuonna 2004 suoritettiin yhteensä noin 18 300 tutkintoa, joista 3 100 oli alempia korkeakoulututkintoja, 12 600 ylempiä korkeakoulututkintoja ja 1 400 tohtorintutkintoa. Yliopistoista kaksi on ruotsinkielisiä ja kolme kaksikielisiä. Suomen yliopistolaitos laajeni huomattavasti 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin perustettiin seitsemän uutta yliopistoa ja vanhoja yliopistoja valtiollistettiin. Vuoden 2010 alusta kaikki opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan kuuluvat yliopistot muuttuvat itsenäisiksi juridisiksi yksiköiksi. Kaksi yliopistoa, Aalto-yliopisto ja Tampereen yliopisto toimivat säätiöinä, muut yliopistot ovat julkisoikeudellisia yksiköitä. Maanpuolustuskorkeakoulu kuuluu Puolustusvoimiin.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search